Kaksplus.fi

Vuosi äitinä ja isänä - KYSY!

17. lokakuuta 2017

Nikke keksi hauskan postausidean tässä taannoin. On muuten mahtavaa, että hän on niin mielellään mukana mun blogissani sekä tukee, rohkaisee ja muistuttaa tänne kirjoittamisesta. Sanoin Nikelle, että haluaisin juhlistaa Noelin ensimmäistä syntymäpäivää myös täällä blogin puolella. Synttärijuhlista tulee tietenkin postaus ja mulla on lisäksi yksi toinenkin idea, mutta tämä Niken keksimä postaus vaatii hiukan valmisteluja.  

Meillä on kohta takana ensimmäinen täysi vuotemme vanhempina. Sen kunniaksi Nikke keksi, että voisin blogissani järjestää kysymyspostauksen pitkästä aikaa. Tällä kertaa aiheena olisi  Vuosi äitinä ja isänä . Mä innostuin aiheesta PALJON! Toivottavasti tekin, sillä nyt olisi mahdollisuus kirjoittaa kommenttiosioon kysymyksiä mulle ja Nikelle vauvavuoteen ja vanhemmuuteen  liittyen

Antakaa näppäimistönne laulaa! ;) Kiitän jo etukäteen jokaisesta kysymyksestä. 

P.S. Aikaa jättää kysymyksiä on 1.11.2017 asti! :)


Palanen meidän arkea

11. lokakuuta 2017

Saako hei nyt jo tirauttaa ainakin yhden kyyneleen, koska maanantaina mun muruni täytti 11 kuukautta? Voi jestas, mihin tää aika on mennyt?! Viimeistä vauvakuukautta viedään, koska kohta mun poikani kai lasketaan taaperoksi. Onhan tää ollut ihanaa, että pikkuvauva-arki alkaa olla ohi ja elämä tavallaan helpottua, mutta samaan aikaan tietysti ilmaantuu uusia haasteita. Nautin kuitenkin siitä, että olen  taas saanut hiukan itsenäisyyttä takaisin ja aionkin nauttia siitä täysin siemauksin! Vaikka toisaalta tuntuisi oikealta suunnitella jo toista lasta, en kuitenkaan ihan vielä sitä halua. On kiva, että nyt mulla on mahdollisuus olla enemmän Milla kuin kuukausiin.

No mutta, mähän lupasin teille palasen meidän arkea, joten jätetään vauvakriiseilyt/-haaveilut sikseen. Voisin jauhaa niistä ikuisuuksiin. :D

Mä oon älyttömän huono kantamaan kameraa matkassani, mutta puhelimella napsin päivittäin kuvia. Jostain kummallisesta syystä selfiet ovat jääneet tosi vähäisiksi. ;) Mun puhelin on nimittäin täyttynyt pikkumieheni kuvista. Kuten mä maanantaina Instagramin Storyssa mainitsin, niitä kuvia sitten katsellaan yksin tai yhdessä Noelin nukahdettua yöunille. Kuulostaako tutulta? :D Oon kyllä tosi onnellinen siitä, että nykyään on älypuhelimet, joilla saa tosi vaivattomasti taltioitua kuvia ja videoita arjesta! 


Meidän arki on ollut muutamana viime viikkona tosi kiireistä, mikä on tosi poikkeuksellista, koska yleensä ollaan ihan no life. Me ollaan nähty kavereita ja perhettä, käyty keskustassa ja muskarissa ja välillä tietysti hengattu kotona keskenämme. Tällä viikolla kun kalenteri näytti tyhjää, mä oon ihan hukassa. Vaikka normaalisti nautin siitä, että saa olla rauhassa kotona, nyt jotenkin kaipaan vähän actionia elämään. Harmi vaan, että viime päivien sade on tehnyt meistä kovin mukavuudenhaluisia... Oishan kurahousut, sadetakki muuten puuttuu, mutta blaah! 

Meidän pojan lempihommaa on nykyään tyhjentää Disney-elokuvat ja -kirjat hyllystä ja osoitella ihmetellen kuvia. Me sitten kerrotaan, että mitä se hänen osoittamansa kuva esittää. Noel on aivan älyttömän kiinnostunut edelleen ympäröivästä maailmasta! Mä niin nautin, kun saan seurata, miten mun pieni poikani tutustuu maailmaan.

Yöt ovat olleet viime aikoina ajoittain toooosi levottomia. En tiedä kuuluuko se tähän ikään, kun monella tuntuu olevan vastaavaa. Onneksi väliin mahtuu myös niitä hyviä öitä, joiden avulla jaksaa taas. Päikkärit on aika pop. 


Noel on edelleen ihana aurinko, jonka kanssa päivät on oikeasti kivoja, vaikkei sitä ehkä yllä olevasta kuvasta usko. On älytön rikkaus, että meille on siunaantunut lapsi, joka on tyytyväinen ja sopeutuvainen, eikä itke kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Siitä mä olen kyllä älyttömän kiitollinen. Uutena haasteena on tosin tullut Ei-sanan ymmärtäminen... Kiukkuitkuja tulee, kun me kielletään Noelia tekemästä jotain tai sanotaan, ettei hän saa jotakin, vaikka hänestä kovasti huomaa, että hän tahtoisi sen. Kiukkuitkut eivät onneksi kestä puolta minuuttia kauempaa - ainakaan vielä. 

Viikonloppuna Noel nappasi suklaan pöydältä. Annettiin hänen tutkia käärettä, kunnes huomattiin, että pojan suupielet olivat suklaassa. :D Mun äiti nauroikin, että nyt otti Noel äidistään mallia. Mä olen kuulemma samanikäisenä napannut suklaalevyn pöydästä ja mutustellut sitä aivan tyytyväisenä. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, Noel oli ei ole kovin kranttu sen suhteen, mitä suuhunsa laittaa. KAIKKI menee suuhun.


Maanantaina käväistiin Noelin kanssa nopeasti Itiksessä, koska halusin ostaa itselleni yhden paidan, johon ihastuin kaverini päällä. Mukaani tarttui myös aiiiivan ihana takki, jonka löysin puoleen hintaan. Mullahan siis on sellainen tilanne, etteivät läheskään kaikki mun takeistani mene kiinni, joten oikeasti tarvitsin uuden takin. Uuden takin ostaminen pakon sanelemana ei muuten ole tällaiselle takkifriikille kovinkaan katastrofaalinen juttu. ;)

Sellaisia sekalaisia arkihöpinöitä tällä kertaa. Mulla on ajatuksissani tehdä Päivä meidän kanssa-postaus sekä jatko-osa Vatsa pyllynreiällä - kehoni puoli vuotta raskauden jälkeen -postaukselle. Haluaisin napata kuvat nykyisestä tilanteesta ja toivottavasti jatkaa taas sitten, jos/kun raskauskiloni imetyksen lopettamisen jälkeen toivottavasti lähtevät tippumaan.

Olisiko sulla mielessä joku postaustoive? Mukavaa viikkoa! 

Söpöilyä Seurasaaressa

28. syyskuuta 2017

Mä oon aiemminkin hehkuttanut täällä blogin puolella miten ihanaa on, että nyt on lapsi, jonka vuoksi tulee lähdettyä enemmän ulkoilemaan ja tehtyä enemmän asioita kodin puolella. Viime lauantaina oli taas superihana ja voimaannuttava päivä, kun päätettiin ihanan aurinkoisen syyssään kunniaksi lähteä Seurasaareen kävelylle. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt siellä lapsuuden jälkeen, joten olikin jo aika pyörähtää siellä - varsinkin kun sinne ajaa täältä meiltä kymmenen minuuttia. 

Seurasaareen pääsee kaunista puusiltaa pitkin. Itse sillasta en ottanut kuvia, koska ihastelin sillan toisella puolen olevia lintusia! Katsokaa nyt, miten ihana sekalainen joukkio siellä odotti! Seurasaari on tunnettu siitä, että sinne lapsiperheet menevät ruokkimaan lintuja ja oravia. Mä olen lapsena käynyt siellä monesti pähkinäpussin kanssa, ja tämänkin kuvan ottohetkellä kaksi pientä poikaa heitteli leivänpalasia linnuille.

Mä halusin mennä Seurasaareen meren takia, Nikkeä taas kiinnosti saareen siirretyt historialliset rakennukset. Mä kuljin sujuvasti niiden infotaulujen ohi... Heti kun nähtiin sopiva rantapenkki, istuttiin siihen alas ja kaivettiin Noelin eväät. Meillä ei harmillisesti ollut itsellemme mitään sopivaa evästä kotona - ISO VIRHE! Ens kerralla on muistettava varautua, vaikka toisaalta spontaaniin retkeen on hankala etukäteen valmistautua. ;)


Koska sää ja ympäristö olivat aivan upeita, päätettiin napata Noelista pitkästä aikaa ihan kunnon kuvia puhelinkuvien sijaan. Onneksi nykyään puhelimissa on sen verran hyvät kamerat, että kivoja kuvia saa niilläkin. Kameralla otetuissa kuvissa on vaan ihan oma fiiliksensä. 

Mua välillä kikatuttaa se, miten Noel on selvästi tottunut olemaan kameran edessä. Voi vitsit, mikä pieni poseeraaja tämä meidän poika on! Me saatiin napattua monta ihan älyttömän suloista kuvaa hänestä. Äidin ja isin sydän sulaa... ♡ Otettiin myös itselaukaisimella perhepotretteja, koska edellinen on pojan ristiäisistä, hups. Ois varmaan pitänyt olla aktiivisempi niiden suhteen, mutta nyt on liian myöhäistä jo. Onneks on paljon muita kuvia tallennettuina! 

Mä olen yrittänyt olla aktiivisempi Instagramin storyissa (@millamainen) eli Snapchatin tyyliin toimivissa videopätkissä, jotka ovat näkyvissä vuorokauden ajan. Mä lähes päivittäin tallennan sinne hetkiä meidän päivistä ja höpöttelen niitä näitä. Tuossa ylemmässä kuvassa on instastoryn kuvaaminen parhaillaan käynnissä. Nikke ikuisti salakuvaan somettavan äidin ja maissinaksua popsivan pojan. Tilannekuvat on parhaita!

Mun hymystäkin näkee, miten onnelliseksi oman perheen kanssa meren äärellä oleminen tekee mut. Mä siis NAUTIN. Pitäisi oikeasti useammin lähteä kävelyille meren ääreen, koska se on niin älyttömän voimaannuttavaa. Mä mietin aina, että olispa ihana asua rannassa, mutta samalla pelkään, että siihen turtuisi. Jos meri ei sitten enää tuntuisikaan niin spesiaalilta ja menettäisi taikansa.   



Mitähän kivaa me keksitään nyt tulevaksi viikonlopuksi? Jos säät suosivat, olisi kiva taas lähteä luontoon kävelylle. Nuuksiossa olisi kiva käydä, mutta mitä muuta - saa ehdottaa! Viimeisen kuvan perusteella uskallan sanoa, että Noel lähtisi mielellään tutkimaan uusia paikkoja taas tulevana viikonloppuna. ;)

Ne v***n kotityöt

19. syyskuuta 2017

Meidän taloudessa ei juurikaan riidellä. Paitsi siitä yhdestä asiasta... Koti-v***n-töistä. 

Asian ymmärtäisi paremmin, jos toinen meistä olisi himosiivooja ja toinen taas vastakohta, mutta kun me molemmat sotketaan ja siedetään sotkua. Toinen meistä vaan ymmärtää, että siisteyttä on ylläpidettävä, jotta me ei asuta aivan kaatopaikalla. Saatatte ehkä haistaa tästä turhautuneesta kirjoitusotteesta, että puhun tässä kohtaa itsestäni. ;)

Muistan äidin sanoneen mulle vuosia sitten, että kotityöt on maailman turhin riitelyn aihe. Mun äitini on erittäin oikeassa. Kotityöt nyt on vaan tehtävä, joten turha niistä on riidellä. Miten siis saada puoliso ymmärtämään tämä? Jos keksit ratkaisun, kerro toki. :D Mieluummin riitelisin oikeista asioista, jos on pakko riidellä, enkä näin hemmetin tyhmästä ja turhasta asiasta.  

Meillä riidan aiheeksi nousee yleensä tasa-arvottomuus kotitöissä. Tai no, onhan se ajoittain tasa-arvoista, mutta vain ajoittain. Sen jälkeen siis, kun olen tarpeeksi motkottanut ja itkupotkukiukutellut asiasta. 

No, mitä muka tarkoittaa tasa-arvottomuus kotitöissä, jos toinen ei käy töissä? Toinen vain on lapsen kanssa päivisin kotona sillä aikaa, kun toinen raataa töissä ja tuo leivän pöytään. Jääkö silloin sen kotona olijan kontolle kaikkien kotitöiden tekeminen? EI TODELLAKAAN, sanon minä. 

Meillä kotityöt jakautuvat niin, että minä pesen pyykit, tyhjennän/täytän astianpesukoneen, yritän ylläpitää siistiä kotia ja siivoan omat jälkeni/vaatteeni/yms. pois. Niken kontolla on kokkailut ja roskien poisvieminen sekä tietysti myös omien vaatteiden ja sotkujen siivoaminen. Koko koti siivotaan yleensä yhdessä.  Silloin kun jaksetaan siis.

Mä en tiedä onko vika mussa, mutta mä en vaan jaksa siivota aikuisen ihmisen sotkuja. Huoh. Noelin jälkeen tottakai vielä toistaiseksi siivoan, mutta joka kerta kiristelen hampaita, kun pyykit täytyy hakea makkarin lattialta tai kun puhtaat pyykit eivät monen viikon aikana sanotuista muistutuksista huolimatta siirry olohuoneen jakkaralta kaappiin.

Oon alkanut miettimään, että mitä jos tilanne ei koskaan muutukaan? Onko vain hyväksyttävä nykyinen tilanne? Ehkä onkin kyseessä luonnekysymys eikä jokin "helposti" muutettava puoli toisessa? Onko otettava itselle hoidettavaksi ne toisen tekemättä jättämät askareet? Silloin ei ainakaan ketuttaisi ne tekemättä jääneet hommat. Onko mun vain nöyrryttävä? Helpommalla pääsisi tekemällä itse, kun ei riidelläkään jaksaisi aina samoista asioista.

Ymmärrän toki, että kaikille kotitöiden tekeminen ei maistu tai niiden tekeminen tuntuu toissijaiselta. Ymmärrän myös, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä perussiisteydestä. Toiselle perussiisti voi merkitä toisen putipuhdasta. Jos parisuhteen osapuolilla on toisistaan poikkeavat käsitykset siisteydestä, kumman on tehtävä kompromissi - sen, joka vaatii siistimpää kotia vai sen, jolle siisteys on toissijainen seikka?

Huh! Kiitos, että sain avautua ja purkaa turhautumistani. 

Miten teillä kotona jakautuvat kotityöt? Riidelläänkö niistä teillä? Ja jottei postauksesta jäisi pahamieli, rullaapas hiukan alemmas.


Testissä: Sormiruokailijan helppo välipala vaikka reissuun

11. syyskuuta 2017

// YHTEISTYÖSSÄ: KAKSPLUS & ELLA'S KITCHEN -TESTIRYHMÄ // Hedelmäsosepussit saatu blogin kautta yritykseltä Ella´s Kitchen //

Hullu ajatus, mutta Noel on pian sormiruokaillut PUOLET ELÄMÄSTÄÄN. Me aloitettiin sormiruokailu pojan ollessa hiukan alle puolivuotias, heti kun Noel sai istumisluvan neuvolasta. Sormiruokailu on siinä mielessä harhaanjohtava nimi, ettei se tarkoita vain sitä, että lapsi syö itse omin sormin napostellen. Sormiruokailu tarkoittaa kaikkia tilanteita, joissa lapsi syö itse eli ei ole syötettynä. Me Niken kanssa ollaan alusta alkaen pyritty siihen, että Noel saisi sormiruokailla mahdollisimman monta ateriaa päivässä. Kotona se on helpompaa, koska sotku ei haittaa, mutta tien päällä  ruokaileminen vaatiikin jo pientä kikkailua. Meillä on muutama suosikki välipala, joihin turvaudutaan lähes aina, kun Noel ruokailee muualla kuin kotona. Näistä yksi on näppärät hedelmäsosepussit eli smoothiepussit, kuten meillä niistä puhutaan. 

Kun Kaksplus ja Ella's Kitchen etsivät meistä verkostobloggaajista testaajia Ella's Kitchenin hedelmäsosepussien testaajiksi, ilmoitin Noelin salamannopeasti mukaan. Tämä tuntui just meille sopivalta kokeilulta, koska pussimuotoiset välipalat ovat meidän arjen pelastajia etenkin reissussa.


Saatiin postissa testiin kolmea eri makua: banaani-kookos, mustikka-omena-banaani-vanilja sekä mango-päärynä-papaija. Ella's Kitchenin hedelmäsoseet ovat luomuja, eikä niihin ole lisätty sokeria, vettä tai mitään muutakaan ylimääräistä, mikä on ehdottoman iso plussa! Kurkatkaapas huviksenne lastenruokahyllyn soseita ja smoothieita; niihin on yllättävän moneen lisätty vähintäänkin mehutiivistettä, joka siis toimii käsittääkseni makeuttajan roolissa tai jotakin turhaa tärkkelystä. 

Kaikki kolme makua maistuivat Noelille oikein hyvin. Banaani-kookos oli selvästi makein, kun taas mango-päärynä-papaija näytti olevan pojan makuhermoille kirpeähkö, mutta hyvin maistui siitä huolimatta. Mustikka-omena-banaani-vanilja oli omaan suuhuni tosi miellyttävän makuinen, eikä ihmekään, että Noel imaisi sen masuunsa antaumuksella.

Yritin muuten naurattaa poikaa, jotta saisin iloisen maistelukuvan, mutta tehtävä oli mahdoton! Noel oli nimittäin niin keskittynyt maistelemaan soseita, ettei mikään mitä tein, saanut hymyä pojan huulille. Katsokaa nyt näitä kuviakin! :D Näistä välittyy hyvin se intensiteetti, jolla Noel maisteli niitä. Food is life apparently





Laadukkaan sisällön lisäksi Ella's Kitchenin hedelmäsosepussit erottuvat hyllyiltä värikkyydellään ja leikkisyydellään. Ne osuvat nopeasti silmään ja niistä on helppo valita se kaikista lempparein maku, koska pussit on selkeästi värikoodattu. 

Tällaiset hedelmäsose-/smoothiepussithan on käsittääkseni suunniteltu niin, että niistä kuuluu pitää kiinni yläosan "siivekkeistä". Jos pienin käsin puristaa pussia keskeltä, pursottuu sosetta ulos hallitsemattomasti. Noel on vielä niin pieni, ettei ymmärrä pitää pussin siivekkeistä kiinni, joten olen kokenut silikoniset smoothiepussikorkit tosi näppäriksi. Ne toimivat hyvin siihen asti, että poitsu saa pahimman nälän taltutettua. Sen jälkeen hän nimittäin jyystää korkkia niin kauan, että saa sen irti. Tässä vaiheessa pussi on onneksi jo niin vajaa, ettei sotkua tule yhtä helposti, vaikka puristaisikin keskeltä.



Kuten jo sanoin, meillä nämä hedelmäsosepussit pelastavat etenkin ruokailut kodin ulkopuolella. Meiltä löytyy näitä aina kaapista, jotta tarvittaessa voi napata hoitolaukkuun helpon välipalan mukaan. Lämmin suositukseni siis Ella's Kitchenin hedelmäsoseille; luomua, ei ylimääräisiä lisättyjä aineksia, monipuolisesti makuyhdistelmiävärikäs ja helposti tunnistettava ulkokuori sekä "pussiruokailun" näppäryys

// YHTEISTYÖSSÄ: KAKSPLUS & ELLA'S KITCHEN -TESTIRYHMÄ // Hedelmäsosepussit saatu blogin kautta yritykseltä Ella´s Kitchen //

Blogiverkoston syysbileissä

4. syyskuuta 2017

// BLOGIYHTEISTYÖ // Kokoontumispaikka, juomat & goodiebag saatuja

Lauantaina olikin kuulkaas jännittävä ilta! Joulukuussa paljastin teille, että sain kunnian liittyä Kaksplussan blogiverkostoon, johon kuuluu monta mielenkiintoista naista. Lauantaina pääsin vihdoin tapaamaan osan heistä Kaksplussan blogiverkoston syysbileissä. Mua jännitti ihan hirveästi saapua paikalle, koska en tuntenut ketään porukasta ennestään. Olin myös nolosti vartin myöhässä, koska myöhästyin busseista ja Nikke joutui mut sitten loppujen lopuksi heittämään Kampin Radisson Blu Royal -hotelliin, joka tarjosi meille kokoontumistilan. Pienen alkukohmeen jälkeen rohkaistuin osallistumaan keskusteluihin, ja loppuilta menikin sitten tosi kivasti muiden tyttöjen kanssa höpötellen ja nauraen. 



Syysbileiden virallisena ohjelmana oli Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan järjestämä olut-tasting. Olut ei kuulu suosikkijuomiini, joten hiukan jännitti alkaa maistelemaan niitä. Mieleeni muistui kaikki ne eri oluiden aiheuttamat väristykset - Nikke ainakin tietää, mistä mä puhun - ja pelkäsin  taas väristeleväni nolosti uudessa seurassa. :D Aloin kuitenkin avoimin mielin maistelle meille tarjoiltuja oluita; Helles-, Pils- ja Schwarz-nimisiä. Näistä suosikkini oli tummin joukosta eli Schwartz, josta jopa osasin löytää mämmin vivahteen. Kaksi muuta maistuivat suussani ainoastaan oluelle. 

Olut-tasting ei saanut mun makunystyröitäni nöyrtymään oluelle, joten vietin loppuillan valkoviinilasi kädessä. Oli mulla toki vesilasikin välillä kädessä, mutta pakko myöntää, että Most Wantedin riesling maistui aivan älyttömän hyvältä pitkän viinittömän tauon jälkeen! Viini maistui hedelmäiseltä ja raikkaalta, eikä ollut liian kuiva omaan makuuni. Voisin ehdottomasti ostaa tätä itse ja varmasti tulevaisuudessa ostankin, sillä käsittääkseni tätä viiniä ei vielä löydy Alkon hyllyiltä.  



Mua vähän harmittaa, miten vähän ja huonoja kuvia mulla on tarjota teille. Suunnitelmissani oli kuvata paljon, mutta loppujen lopuksi se jäi tutustumisen jalkoihin. Ehkä ensi bileissä, kun jo tunnen seuralaiseni paremmin, muistan olla vähän ahkerampi bloggaaja. ;) Muistin sentään pyytää Sängyn alla -blogin Petraa nappaamaan musta asukuvat. Kylläpä oli muuten tönkkö olo seistä kameran edessä... Edellisistä asukuvista on älyttömän pitkä aika!

Mä puin päälleni hyvin "millamaisen" asun, sillä se piti sisällään kivoja kontrasteja; oliivinvihreä kevyt bomber-takki (kirppikseltä), pitsireunainen mekko (kirppikseltä) ja Dr. Martensin maiharit jalassa. Kevyt, alusasutyylinen mekko toimii hyvin rouheampien vaatekappaleiden kanssa. Vastakohtia yhdistelemällä saa helposti mielenkiintoisia asukokonaisuuksia. Mä aina valitan täällä, että oman vaatekaapin sisältö ärsyttää ja ahdistaa, mutta tässä on yksi mun luottoasuista illanviettoihin. Tässä mä viihdyn. Jonkun kaulakorun olisin tosin voinut laittaa, mutta oon entistä vierottuneempi koruista Noelin takia. Äidit tietää. :D


Lähdin hiukan ennen puoltayötä kotiin iso goodiebag kainalossani, jonka ajattelin esitellä tarkemmin Instagramissani (@millamainen). Olin tosi onnellinen mukavasta illasta. Olin onnellinen siitä, että sain laittautua ja punata huuleni. Olin onnellinen siitä, että olin saanut tavata upeita naisia, äitejä, joiden kanssa oli helppo olla ja jutella. Olin ylpeä itsestäni, että olin rohkeasti läsnä, vaikken etukäteen tuntenut ketään. Olin onnellinen siitä, että tunsin saavuttaneeni äitiydessäni sellaisen rentouden, etten enää mieti, miten kotona pärjätään. Osaan nyt nauttia yksinolosta vapautuneesti.  

Kiitos syysbileiden järjestäjille: Petralle, Jennille ja Nealle sekä mahtaville yhteistyökumppaneille! Arvostan, että jaksoitte nähdä ison vaivan, jotta me mammat päästiin tuulettumaan! KIITOS! Jään innolla odottamaan seuraavia pippaloita.


LUMENE   /   MEDISOFT   /   MINIME.FI   /   MOST WANTED WINES   /   NATURAL WORLD   /   NORDIC BEAUTY IMPORT   /   RADISSON BLU ROYAL HELSINKI
REAL TECHNIQUES   /   SINFUL COLORS   /   SLURP


Mini+tyyli: SYYSINSPIRAATIOTA PIENEN POJAN PUKEMISEEN

29. elokuuta 2017

Ai vitsit, miten mä rakastan inspiroitua oman vaatekaapin sisällöstä! Tai no, tällä kertaa inspiroiduin Noelin vaatteista. Onneksi edes jostain, koska syksy on mun lempiaikaa pukeutumisen suhteen. Tänä syksynä mun oman vaatekaapin sisältö nimittäin ärsyttää, koska vain murto-osa sen sisällöstä näyttää mun päälläni tällä hetkellä hyvältä ja tekisi mieli laittaa myyntiin 80% mun vaatteista. Ihanaa, että mulla on pieni puettava, jotta saan edes vähän käyttää mun "stailistin" taitoja. ;) 

Esittelin teille meidän pojan asun parisen viikkoa sitten ja kysyin, josko teitä kiinnostaisi nähdä, millaisia vaatehankintoja olen tehnyt Noelille syksyksi ja talveksi. Pari kiinnostunutta vastausta sain onnekseni, koska halusin tosi kovasti tehdä tämän postauksen! Olisin kyllä varmaan muutenkin tehnyt, mutta musta on ihana kuunnella teidän toiveita myös.

Mä olenkin maininnut täällä, että pyrin ostamaan mahdollisimman paljon kirppikseltä. Koska Noel on nyt sellaisessa koossa, että siistejä housuja ei juurikaan löydy kirppiksiltä, ollaan ostettu niitä uusina. Osa näistä vaatteista on ostettu jo vuosi sitten, osa saatu lahjaksi ja osa ostettu vasta vähän aikaa sitten. Adidas-verkkaripuvun Noel sai viime jouluna lahjaksi ja Hi-tekstillä oleva kollaripaita on ostettu viime kesänä Dublinista, kun ei vielä tiedetty, että kasvoiko mun masussani tyttö vai poika. Verkkariasu jää varmasti säästöön tulevalle sisarukselle ja paita menee Noelin vauvalaatikkoon - ihana muisto!

Mutta nyt, höpöttelyt sikseen! Rullailkaapas alaspäin inspiroitumaan pienen pojan syystyylistä. :)

Paita: KIRPPIS / Takki: ADIDAS / Housut: ZARA
Koko asu: ZARA   



Koko asu: ZARA
Bandana: HOUSE (PRISMA) / Kollaripaita: PRIMARK / Leggarit: MARKS & SPENCER    



Kollaritakki: LINDEX / Paita: ZARA / Farkut: ZARA
     Neulehuppari: KIRPPIS / Paita: KIRPPIS / Verkkarit: ADIDAS



Flanellihuppari: H&M / Paita: KIRPPIS / Housut: KIRPPIS  
Paita: ZARA / Neulehuppari: KIRPPIS / Farkut: ZARA 



Pipo: LINDEX / Paita: H&M / Takki: ADIDAS / Housut: H&M
Huivi: EBAY / Paita: LINDEX / Housut: H&M   



Paita: ZARA / Pipo: H&M / Farkut: ZARA
Neuletakki: ZARA / Body: KIRPPIS / Housut: KIRPPIS


Mehän Niken kanssa koottiin viime syksynä kahteen postaukseen asukokonaisuuksia, joiden avulla vertailtiin, että oliko meillä samanlainen maku lapsemme pukeutumisen suhteen. Palasin äsken Jos meille tulisi poika -postaukseen todetakseni, että eipä se meidän maku ole kamalasti muuttunut vuodessa. Yhä edelleenkin voisin pukea Noelin noihin samoihin asukokonaisuuksiin. Täytyy vielä erikseen taas taputtaa Nikkeä olalle siitä, miten hyvin hän suoriutui omien asukokonaisuuksien kokoamisesta. Se yllättää mut edelleen! :D

Mitäs tykkäsit asukokonaisuuksista? Löysitkö ehdotonta lempparia? 

Nämä asiat yllättivät äidiksi tulemisen jälkeen

24. elokuuta 2017

Musta on välillä hauska pohtia, mitä kaikkia erilaisia huomioita olen äidiksi tulemisen jälkeen tehnyt. Olen aiemmin julkaissut postauksen, jossa pohdin äitiyden tuomia muutoksia arjessani (100 päivää äitinä ja Äitiyden myötä).  Tällä kertaa keskityin vähän yleisempiin huomioihin, satunnaisiin ajatuksiin, joita olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni. Näitä on varmasti paljon enemmän, mutta tässä muutamia, jotka tulivat mieleeni. 

BUSSIT 
Sekös nostaa verenpainetta, kun huomaat, ettet mahdukaan vaunujen kanssa bussiin! Mua myös huvittaa, miten julkisilla kulkevilla äideillä on YLEENSÄ sanaton koodi asettua pysäkille jonoon, ja hypätä bussiin saapumisjärjestyksessä. 

HUOMIO
Mä en ole ikinä välittänyt huomiosta, joten se on tullut shokkina, miten paljon huomiota oman lapsen kautta saa. En ole ikinä ollut hyvä small talkissa, mutta nyt mun on pitänyt opetella sitä. Onneksi lapsen kautta keksii helposti keskusteltavaa. Noel on hyvä puskuri. :D

LEIKKIPAIKAN SIIVOAMATTA JÄTTÄMINEN
Mä en voi käsittää, etteivät jotkut vanhemmat siivoa pienen lapsensa leikkejä tai laita lasta siivoamaan jälkiään! Mä en ikimaailmassa kehtaisi jättää leikkipaikkaa sotkuiseksi lapseni jäljiltä. Sain isot kiitokset leikkipuiston ohjaajalta, kun siivosin leikkejä muiden jo lähdettyä. Mä sanoin hänelle, että ei tarvitse kiitellä, mulle se on itsestäänselvyys. Tulevaisuudessa tulen aivan varmasti pitämään huolen siitä, että Noel siivoaa jälkensä. Tällä hetkellä teen sen hänen puolestaan tietysti.

PYÖRÄILEMINEN ILMAN KYPÄRÄÄ
Mä oon ärsytellyt tätä asiaa mielessäni jo vuosia, mutta pakko nostaa se nyt esiin. Mua niiiiiin kyrsii, kun näen vanhempia pyöräilemässä ilman kypärää, vaikka lapsilla on kypärät. Mikäs hemmetin logiikka siinä on?! Opetat lapsellesi, ettei aikuisena tarvitse käyttää kypärää, koska vain lapsi voi satuttaa itsensä pyöräillessä. Hohhoijaa... Itse käytän aina kypärää pyöräillessäni ja tulen aivan satavarmasti toimimaan esimerkkinä myös lapselleni.

WORD! 22 Jump Street -leffasta


PAKASTIN - ARJEN PELASTAJA
Mä en ole aiemmin pakastanut ruoka-annoksia. Nyt me ei enää selvittäis ilman pakastinta, koska sieltä on super näppärä sulattaa kaikenlaisia kasvispihvejä/-pannareita tai valmistamiani välipaloja Noelille. En nimittäin todellakaan jaksa edes joka toinen päivä kokkailla niitä...

"VAATIMATTOMUUS"
Ajattelin, ettei musta tule sellaista äitiä, joka ei raaski ostaa itsellensä edes perustarvikkeita. Osasin odottaa, että vaatteiden ostaminen itselle jäisi, mutta että ihan deodorantin ostokin kirpaisee sydämestä. Niinpä niin, väärässä olin. Meidän rahatilanne on tiukka, eikä joustoa juuri ole, joten ei ihmekään, että rahankäyttäminen itseen tuntuu pahalta. En halua, että Noelilta puuttuu mitään, mutta haluaisin myös välttää tilanteen, jossa hieron parvekkeella kasvavaa sitruunatimjamia kainaloihini. ;) Välillä on sellainen "Älyhoi, älä jätä!" -olo...  

"Huomenna halataan" - mistä aikaa parisuhteelle?

22. elokuuta 2017

Mä oon kirjoittanut 13.12.2016 postausluonnokseen: "Huomenna halataan". Noel oli silloin kuukauden vanha. Tuo lausahdus me sanottiin Niken kanssa silloin ihan liian usein. Huomattiin monesti illalla, ettei oltu päivän aikana edes ehditty halata, saati sitten pussata. Päivät hujahtivat nopeasti ohi ja olivat aika raskaita, koska uuteen elämänvaiheeseen totutteleminen sekä rytmien ja rutiinien löytäminen oli vielä kesken. Meidän parisuhde jäi silloin toissijaiseksi.

Meillä oli kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että molemmat tiedostettiin, ettei toisen huomiotta jättäminen ollut mitään henkilökohtaista. Oltiin etukäteen keskusteltu siitä, millaista pian koittava vauva-arki tulisi olemaan ja valmistauduttu siihen, ettei yhteistä aikaa enää olisi samalla tavalla kuin ennen ja että sitten kun pikkuvauvavaihe olisi ohi, vapautuisi aikaa taas toisillemme.  Tärkeää olikin, että molemmat ymmärsivät, että tilanne oli tilapäinen eikä rakkaus toisiamme kohtaan ollut vähentynyt, vaikkei entisenlaisia hellyydenosoituksia ja sutinoita makuukammarin puolella hetkeen olisikaan. Oltiin molemmat niin rakastuneita meidän poikaan, että tavallaan osoitettiin rakkautemme toisiamme kohtaan poikamme kautta; ihmeteltiin yhdessä miten onnekkaita me ollaan, miten suloinen meidän poika on ja kyynelehdittiin onnesta ja rakkaudesta vuoronperään. 

Rakkaudenosoitukset muuttuivat siis Noelin syntymän jälkeen. Mä koin olevani oikein erityisen rakastettu ja arvostettu esimerkiksi niinä hetkinä, kun Nikke antoi mun nukkua aamulla, toi mulle sapuskaa sohvalle imetyshetkinä tai osti kaupasta yllätysherkkuja. Tuollaiset arkiset jutut nousivat entistä merkityksellisemmiksi, kun fyysiset hellyydenosoitukset jäivät väsymyksen ja arjen alle. Korostan taas, että meillä homma toimi siksi, että me molemmat oltiin samalla viivalla parisuhteen fyysisyyden kanssa - se ei nyt ollut ensisijaista. 

Ensimmäisinä kuukausina aikaa parisuhteelle ei siis entisenlaisesti juurikaan ollut. Kahdenkeskisiä hetkiä oli tosi vähän, mutta se oli meille molemmille okei silloin. Joskus iltaisin jaksoin valvoa hetken Niken kanssa TV:tä katsoen. Kerran käytiin autokaupoilla kahdestaan, paristi elokuvissa (minä nukuin osan...). Ehkä tärkein syy siihen, miksi meidän parisuhde kuitenkin voi niin hyvin silloin pikkuvauva-aikanakin oli se, että tehtiin paljon yhdessä; hoivattiin ja ihailtiin Noelia yhdessä, nukuttiin päiväunia kaikki yhdessä, vaihdettiin vaipat yhdessä... Otettiin kaikki irti YHDESSÄ meidän ihanasta elämänmuutoksesta ja annettiin toisillemme aikaa totuttautua siihen. 

Kun arki alkoi taas rullaamaan, alettiin pikkuhiljaa löytää energiaa parisuhteen fyysiselle puolellekin. Mulle oli vaikeaa löytää itsestäni avopuoliso-Milla, nainen, kun olin niin uppoutunut uuteen äiti-rooliini. Kyllä te äidit tiedätte, miltä se äitiys tuntuu! Olo on etenkin alkuun aika overwhelmed... Musta tuntui tosi haastavalta esimerkiksi pysähtyä halaamaan tai pussaamaan, kun olin niin touhu päällä kokoajan. Pysähtyminen ja rentoutuminen, vitsit se olikin vaikeaa! Nikke joutui välillä väkisin pysäyttämään mut ja käski halaamaan ja pussaamaan. :D Mulla oli sellainen olo kuin olisin automaattitoiminnolla toimiva äitirobotti, ja yhtäkkiä pitikin löytää itsestä se tyttöystävä/avopuoliso, jota Nikke halusi halata ja pussata. Mun pääni oli vain täynnä äiti-ajatuksia, joten rentoutuminen oli TOSI haastavaa. Onneksi, mulla on niin ihana mies, joka tuntee mut älyttömän hyvin ja aina ymmärtää mua, vaikka mikä olisi. Me keskusteltiin fiiliksistämme paljon ja Nikke antoi mulle aikaa ja otti mua lähelle pikkuhiljaa. Ihan huomaamattani aloin taas nauttimaan kosketuksesta ja lähekkäin olemisesta ja ennen kaikkea osasin taas pysähtyä siihen hetkeen.

Jotkut pariskunnat pitävät treffi-iltoja säännöllisesti. Ihailen sitä, mutta toisaalta se ei taas tunnu omalta jutulta. Musta tuntuu, että me molemmat nautitaan kaikista eniten, kun tehdään koko perheen voimin jotain kivaa. Tokihan välillä tekee hyvää käydä ihan kahdestaan/kavereiden kanssa elokuvissa, keikalla tai syömässä, mutta aika harvoin me on käyty. Ollaanhan me repäisty viettämällä kahdestaan yksi yö Tallinnassa (Karkumatkalla Tallinnassa - miten vauva pärjäsi?) ja kokonainen päivä Tikkurila Festivaaleilla ihan kahdestaan. Tiksin festareilla olikin erityisen mukavaa, koska ehkä ensimmäistä kertaa Noelin syntymän jälkeen olin oikeasti rentoutunut, enkä huolehtinut lapsestani ollenkaan. Me huomattiin Niken kanssa, että pärjätään edelleen mahtavasti kahdestaan - meillä oli oikeasti tosi hauskaa! ;)

Syy siihen, miksi ei ehkä kaivata niin paljon kahdestaan lähtemistä on se, että Noel on jo monta kuukautta mennyt iltaunille klo 19. Siinä jää vähintään kolme tuntia yhteistä aikaa joka päivä, aika luksusta! Meillä on aina joku sarja, jota katsotaan jakso tai pari illassa. Usein myös tehdään "sarjaeväiksi" jotain hyvää iltapalaa, esimerkiksi dippivihanneksia tai tonnikala-tuorejuustopatonkeja. Tietysti myös käytetään vapaita tunteja kotitöiden tekemiseen ja omiin juttuihin. Noel on myös niin helppoluonteinen ja tyytyväinen lapsi, ettemme juuri koskaan koe olevamme väsyneitä, uupuneita tai täynnä vauva-arkea. Meidän arki on tosi kivaa! Kaipuu yhteiselle ajalle kodin ulkopuolella voisi olla eri, jos tilanne kotona olisi raskaampi. 

Vaikka sanoinkin, etteivät säännölliset treffit ole meidän juttumme, suosittelen silti erittäin vahvasti tekemään asioita myös kahdestaan ja jättämään lapsen/lapset hoitoon! On tärkeää muistaa, että sinä ja puolisosi olette tiimi. Jos teidän tiiminne voi hyvin, näkyy se myös lapsellenne. Vauvan jättäminen hoitoon on aina ainakin vähän sydäntä riipivää, mutta yleensä aina kovempi paikka äidille kuin lapselle. ;)

Tällä hetkellä meidän suhde on tasapainoisempi kuin koskaan. Mulla on pari pitkää suhdetta taustalla, mutta Niken kanssa mun on ollut paras olla. Siksi oonkin yllättynyt, että meidän suhde on Noelin myötä vain syventynyt, tullut "täydemmäksi" ja tasapainoisemmaksi, vaikka luulin, että meillä meni jo tosi hyvin ennen poikaamme. Me ei aiemminkaan juurikaan riidelty, mutta nyt vielä entistä vähemmän. Mä luulen, että meidän salaisuus on tasa-arvoinen ja keskusteleva suhde, jossa pyritään ymmärtämään ja kuuntelemaan toista korvat höröllä- niin hyvässä kuin pahassa. Me sanotaan monta kertaa päivässä, että rakastetaan toisiamme. Nikke kehuu, että olen maailman paras äiti, minä taas kyyneleet silmissä nautin ja kehun Nikkeä ihanaksi, omistautuneeksi isäksi. Olen kokenut tosi tärkeäksi oman jaksamiseni kannalta, että Nikke ottaa myös hoitovastuun Noelista ollessaan kotona. Niin sen pitäisikin mennä, mutta harmillisesti tiedän, ettei se aina niin ole. Toki myös seksi ja muu suhteen fyysinen puoli on tosi tärkeää, koska niiden kautta on pakko olla nainen ja puoliso. On tosi tärkeää välillä unohtaa äiti-identiteetti ja olla vaan itseään varten. 

Tiivistettynä:
1. Keskustelkaa etukäteen siitä, millaista vauva-arki tulee olemaan ja mitä muutoksia se tuo parisuhteeseenne.
2. Antakaa toisillenne aikaa ja ymmärrystä totuttautua uuteen elämänvaiheeseen ja identiteettiin. Älä painosta kumppaniasi läheisyyteen tai jos kumppanisi tuntuu painostavan, keskustelkaa rohkeasti ja avoimesti. 
3. Tehkää arkisia asioita yhdessä. Nauttikaa ja ihmetelkää lastanne yhdessä. Tukekaa toisianne arjessa. Vaadi puolisoasi tarvittaessa jakamaan vastuu, sun ei tarvitse tehdä kaikkea. 
4. Jättäkää lapsi/lapset hoitoon edes silloin tällöin, vaikka kuinka kirpaisisi, ja tehkää asioita myös kahdestaan.   

2016 kesällä Noel oli mun masussa ja oltiin yhdessä menossa neuvolaan.


Mini+tyyli: Vauhtihirmu Mikki-leggareissa

16. elokuuta 2017

Mun pieni poikani täytti viime viikolla jo yhdeksän kuukautta! Siis täh! Sehän tarkoittaa sitä, että Noel on ollut pidempään masun ulkopuolella kuin masussa. Se tuntuu uskomattomalta ajatukselta, koska koko raskausajan odotin niin kovasti, että pääsisin tutustumaan tähän minimieheen. Ja nyt on aikaa kulunut jo niin paljon, että muutaman kuukauden päästä Noel täyttää vuoden. Yhyy, saako itkeä... Kohta mulla ei ole enää vauvaa... Nyyyh.

Mun on pitänyt julkaista jo pidemmän aikaa Noelin asuja, mutta saamattomuus on ollut vahvasti läsnä. Edellisen kerran julkaisin Vauvan päivänasu x 7 -postauksen (klik!) maaliskuussa Noelin ollessa 4kk:n ikäinen. Olikin siis jo aika ryhdistäytyä; laittaa poika poseeraamaan ja tarttua kameraan! Arvatenkin tehtävä oli erittäin haastava, sillä mittarimatoni ei suostunut olla paikallaan sohvannurkassa. Hän nojautui eteenpäin ja sitten heittäytyi taaksepäin kikattaen. Hän halusi kurkotella sohvalta lattialle tai ryömiä jalkojeni päällä. Hän halusi maistella sohvalla maannutta meikkauspeiliäni tai tarttua kameraan. Vauhtia ja hiukan vaarallisiakin tilanteita sisältyi  siis kuvaustuokioomme. Kuvista kuitenkin tuli ihania ja Noelin näköisiä, joten halusin jakaa ne teille jo nyt!

Edellisessä vauvanasupostauksessa puhuinkin Noelin tyylistä. Nyt vihdoin tuntuu siltä, että kaikki ostamani vaatteet päätyvät käyttöön. Voin siis ehkä varovasti julistaa, että Noel on löytänyt tyylinsä. Tai siis, me ollaan löydetty Noelin tyyli. ;) Me edelleen suositaan väreinä harmaata, valkoista sekä murrettuja sävyjä. Oliivinvihreä ja viininpunainen on nyt erityisesti ollut meidän kiikareissa, mikä varmaankin johtuu lähenevästä syksystä. Pyritään edelleenkin ostamaan suurin osa Noelin vaatteista kirppikseltä, mutta täytyy myös myöntää, että Zaran vauvaosasto on vienyt meidän sydämemme - verrattain edullisia, tosi tyylikkäitä ja muiden liikkeiden valikoimasta erottuvia vaatekappaleita! Ja siis ihan oikeasti puhun MEIDÄN sydämistä, koska molemmat tykätään ostaa pojallemme vaatteita. Voisin muuten esitellä täällä Noelin syyspuvustoa, jos teitä kiinnostaa. Huikkaa, jos haluaisit lukea sellaisen postauksen

Vaikka en välitäkään lastenmuodissa (tai itsellänikään) merkkituotteista, ei se tarkoita sitä, etten haluaisi pukea lastani tyylikkäästi. Musta on ihanaa koota omannäköisiä asuja vaatevarastosta ilman, että jokaisen vaatekappaleen brändi on tunnistettavissa. Yksi maailman siisteimmistä fiiliksistä on löytää joku superihana juttu kirppikseltä muutamalla eurolla! Kaikki kotiäidithän tietävät, että viimeistään kotihoidontuelle jäädessä, rahaa ei jää ylimääräistä. Mä hamstraankin isompia kokoja aina niitä löytäessäni. Tällä hetkellä metsästän Noelille kokoa 80, koska 74-senttiset on juuri otettu käyttöön. Jos löytyy jotain tosi ihanaa koossa 86cm, ostan sen varastoon myös. 

Näiden kuvien asukokonaisuus koostuu kirppikseltä ostetusta bodysta, lahjaksi saaduista Mikki-leggareista ja Zarasta ostetusta farkkupaidasta (Maksoi muuten 9,95€, edullinen!). Sukkia meidän poika ei suostu pitämään, vaan repii ne heti pois. Onneksi nyt kesällä ei tarvitse pelätä, että pikkumiehen varpaat palelisivat. Tällainen asukokonaisuus on aika "noelia"; kuosien yhdistelyä, jotakin "lapsellista" ja hillityt värit. Me ei kauheasti välitetä lapsellisista lastenvaatteista, vaan tykätään ennemmin, öööö, minikokoisista aikuisten vaatteista?! :D Mikä ois parempi termi? Tuo kuulostaa väärältä, mutta ehkä silti ymmärrätte mitä mä tarkoitan. Jos ette, pyörähtäkää Zaran nettikaupassa tai myymälässä niin sitten tiedätte. ;)

Voisin loppuun vielä kertoa lyhyesti Noelin kuulumisia. Noel on siis nyt 9kk vanha. Hän ryömii kauheaa vauhtia eteenpäin ja hytkyy konttausasennossa. Eilen hän oppi nousemaan pinnasängyn reunaa vasten polvilleen ja taputtamaan käsiään. Noel oppi reilu kuukausi sitten myös antamaan pusun. Hän keksii joka päivä uusia äänteitä, jutustelee kovasti ja on alkanut kiljahtelemaan PALJON. Noel on selvästi huumorintajuinen tyyppi, joka pelleilee itsekin, mutta nauraa kovasti, kun jompi kumpi meistä pelleilee. Hän on edelleen iloinen, aurinkoinen, utelias ja tyytyväinen poika. Uusien ihmisten edessä hän yhä alkuun jännittää, mutta nyrkit laskeutuvat alas melko pian ja hän rentoutuu. Sormiruokaileminen sujuu edelleen hyvin, me syötetään yleensä ainoastaan aamu- ja iltapuuro. Joka päivä me Niken kanssa ihmetellään ääneen, että missä välissä meidän poika oppi näin taitavaksi ja kasvoi näin isoksi! Tästä se vauhti vaan kiihtyy, hui! On ollut hurja seurata, miten nopeasti Noel kasvaa ja kehittyy, mutta toisaalta ihan älyttömän ihanaa, miten kokoajan saa tutustua häneen paremmin ja nähdä, miten hän itse iloitsee uusista taidoistaan. On tää äitiys kuulkaa maailman paras juttu!

Sellainen miniasu tällä kertaa. Lupaan, ettei seuraavaan Mini+tyyli-postauksen julkaisemiseen mene yhtä monta kuukautta kuin nyt... ;)

Raskausajan muisteloita - Näin vastasimme yhdeksän kuukautta sitten

11. elokuuta 2017

Kukkuu, huono bloggaaja täällä moi! Luonnoksiin oli unohtunut vastaukset teidän esittämiinne kysymyksiin raskauden loppumetreillä. Nouuuu! Toisaalta, ehkä tässä oli kohtalolla sormensa pelissä, että juuri tänään löysin unohtuneen postauksen. Nyt on nimittäin pari päivää yli yhdeksän kuukautta siitä, kun Noel syntyi.  Saman verran siis kuin hän kasvoi masussani. Kysymyksistä suurin osa nimittäin on synnytykseen tai silloin pian koittavaan vanhemmuuteen liittyviä, mutta toki joukossa on muitakin kivoja kyssäreitä. Tässä raskausikävässä onkin kiva muistella, että mitkä meidän fiilikset olivat loppuraskaudesta! 


  MILLALLE  
Jännittääkö synnytys? 
Ei oikeastaan. Mä olen aina halunnut kokea synnytyksen. Enemmän odotan sitä kokemusta innolla (Kyllä, kipuja myös! :D) kuin jännityksellä. Mulla on iso luotto siihen, että oon perinyt äidin geenit ja synnytyksistäni tulee yhtä sujuvia. Toivottavasti oon oikeassa! :D

Millaisen synnytyksen haluaisit?
Samanlaisen kuin äidillä; muutamassa tunnissa ohi, ponnistusaika enintään 12 minuuttia. Haaveilen myös siitä, että kotona jännityksellä mietitään Niken kanssa, että onko tää nyt se hetki, kun me lähdetään synnyttämään. En siis toivo, että jouduttaisiin käynnistämään.

Kastatteko teidän vauvan vai pidättekö nimiäiset?
Me kastetaan Pärsky. Ei olla kumpikaan erityisen uskovaisia, mutta kastaminen tuntuu enemmän meidän jutulta kuin nimiäiset. 

Pelottaako tai jännittääkö äitiydessä joku tietty asia?
Mua on aina kuvailtu porukan äitihahmoksi ja hoivaaminen, empaattisuus ja muiden laittaminen itsen edelle on mulle tosi luontaista. Saattaa kuulosta ylimieliseltä, mutta oon aivan varma, että musta tulee hyvä äiti. Mä luotan siihen malliin, minkä oon omilta vanhemmiltani saanut vanhemmuudesta sekä mun luontaiseen "taipumukseeni". Mulla ei siis ole mitään erityisiä pelon tai jännityksen aiheita liittyen äitiyteen. Jos joku pitäisi sanoa, niin ehkä se, ettei mulla ole juurikaan kokemusta vauvoista. Jännitän siis ihan vauvan käsittelyä, mutta uskon senkin lähtevän sujuvasti ja luonnollisesti käyntiin kunhan saan Pärskyn syliini.

Mitkä asiat arjessa on parasta?
Kuulostaa kliseiseltä, mutta ne pienet jutut: halaukset keittiössä, kainaloittain oleminen, kokkaava Nikke, muuten vaan lähetyt whatsapp-viestit, ääniviestit mun parhaalta ystävältäni, puhtaat lakanat, vauvan liikkeiden tunteminen ja niiden ihmetteleminen yhdessä... Siinä muutama ensimmäisenä mieleen tullut.

Onko sulla sisaruksia, ketä?
On! Mä olen isosisko/esikoinen. Mulla on puolitoista vuotta nuorempi pikkuveli Jesse ja kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko Nea. 

Mikä biisi kuvaa sinua ja elämäntarinaasi kaikista parhaiten?
Voi apua... Mulla on aina jotenkin ollut niin tasapainoinen elämä, etten oikein osaa sanoa. Mä kuuntelen ja keskityn aina lyriikoihin biiseissä ja analysoin niitä, mutta nyt ei oikein tule mieleen yhtäkään sellaista, johon voisin samaistua täysin. 

Jos sinun olisi pakko käyttää koko loppuelämä yhtä ja ainoaa vaatemerkkiä niin mikä se olisi?
Hmm... H&M ois siitä hyvä, että siellä on niin vaihtelevan tyylisiä vaatteita. Sieltä löytyisi jokaiseen elämänvaiheeseen ja tilanteeseen satavarmasti sopiva asukokonaisuus!


  NIKELLE  
Minkälaiset fiilikset sulla tuli kun saitte tietää raskaudesta? Mitä ajatuksia raskausuutinen herätti sinussa?
Milla herätti mut panikoiden 11.3.2016, se oikeasti pelkäsi kertoa mulle. Sitten kun Milla sai kakistettua ulos, että meille tulee vauva, taisin todeta jotain "Okei, mukavaa". Kyllä siinä meni hetki sulatella itselläkin, mutta paremmin mä sen uutisen otin kuin Milla. 

Oletko ollut paljon pienten lasten kanssa tekemisissä?
Todella vähän, joten voisin väittää, että kaikki on mulle täysin uutta. Onneksi vauva.fi auttaa mua askarruttavissa asioissa. (NIKKE! Pitikö tehDä sama jekku kuin neuvolatädille! :D T. Milla)

Aiotko olla synnytyksessä mukana?
Yrittäkääpä pitää mut poissa! 

Miten olette tavannut Millan kanssa?
Tavattiin eräällä keikalla, missä mun kaverit oli soittamassa ja pilkun jälkeen eräs meidän seurueen äijistä keksi käydä kysymässä noin about kaikilta ravintolan naisilta lähtisikö ne jatkoille bändin hotellihuoneeseen. Millan seurueesta osa oli tarttunut kutsuun, joten siellä Milla ainoana osasi vastata mun Star Wars -aiheeseen (vähän huumorilla esitettyyn, koska eihän kukaan tyttö sitä voisi tietää) kysymykseen "Miksi tänään on intergalaktinen Star Wars -päivä?". Kun Milla tiesikin vastauksen, mietin hetken aikaa, että mitä helvettiä just tapahtui. Tämä johti siihen että juteltiin läpi yön, kunnes hän meni nukkumaan. Lähdin vielä kysymään Millan numeroa, mutta en muistanut oikeaa huonetta... Onneksi koputettiin Millan kavereiden huoneen oveen (enkä kenenkään satunnaisen lomailijan), josta numeron lopulta sainkin. (Postauksen aiheesta voi lukea täältä: HIMYF - How I met your father KLIK!)

Mihin rakastuit Millassa?
Milla ymmärtää mua just sellaisena kun mä olen, se mulle tulee ensimmäisenä mieleen. Tietysti voisin lisätä että Millan kanssa arki on hauskaa, koska se on todella hyväuskoinen ja jekutan Millaa lähes päivittäin jossain pikkujutussa. Esimerkiksi just äsken vitsailin, että kerroin kunnon kauhutarinan meidän ensitapaamisesta, johon Milla tietenkin reagoi ihmettelemällä, etten mä voisi tehdä niin. :)

Harrastuksesi?
Mulla on rokkibändi, jossa soitan bassoa. Lisäksi meillä on "vähän" kesken meidän treeniksen remontti. Ollaan rakennettu treenikselle merirosvobaaria. Tällä hetkellä on myös viritteillä eräs tribuuttibändi ja meidän huumorilla perustettu "suomimetallibändi". Aina tulee jotain soitinta rämpyteltyä; meiltä löytyykin akustinen kitara, sähkökitara, akustinen basso, ukulele, syntikka ja mun isältä lainassa oleva lap steel -kitara. Joskaan en voi sanoa, että oikeasti osaisin näistä montaa soittaa. Pitäisiköhän seuraavaksi hankkia vaikka saksofoni?

Onko sulla joku ehdoton juttu, jonka haluat opettaa lapselle? Siis joku sellainen, joka sulle on opetettu tai jätetty opettamatta ja ajattelet, että sittenkun lapsi on sen ja sen ikänen, niin sitten opetan tai näytän sille tämän jutun tai sitten se voi vaan olla joku teidän juttu mitä haluat teidän yhdessä erityisesti tekevän? :) 
En ole oikein miettinyt tällaisia asioita. Nyt tähtäin on siinä että saadaan se vauva ensin ulos, opetellaan täysin uudenlainen elämä ja totutellaan pieneen poikaan.
Toisaalta kun Pärsky on tarpeeksi vanha (osaa seurata elokuvan tekstejä) on aika näyttää pojalle Star Wars -elokuvat! Siinä tuleekin sitten ensimmäinen dilemma, näytetäänkö me ensin vanhat elokuvat ja sitten uudet vai ensin uusi trilogia ns. "aikajärjestyksessä", vai unohdetaanko me että elokuvat 1-3 on edes olemassa... 
Musiikki voi myös pakostakin tulla Pärskyn elämään, aika näyttää. :) 

Jos olisi pakko tehdä jompi kumpi niin kumman valitsisit: a) ostaisit vihkisormuksen ilman että Milla saa valita sitä b) ostaisit Millalle hääpuvun ilman että Milla saa valita sitä?
Huh! En ikinä uskaltaisi ostaa Millalle hääpukua, joten valitsen vihkisormuksen. Se on helpompi tehtävä todennäköisesti. Vaikka vihkisormuksen ostossa menisi jotain pieleen, ei Milla siitä todennäköisesti valittaisi, koska ajatus on aina tärkein.

Jos sinut joskus kutsuttaisiin linnanjuhliin niin mikä olisi todennäköisin syy miksi olet kutsusi ansainnut?

En ole koskaan edes ajatellut pääseväni linnanjuhliin. Ehkä joku musiikkijuttu se voisi olla? Todennäköisesti aion myös periaatteesta rikkoa vähän pukukoodia, sillä en miellä itseäni siihen muottiin, että kaikki pitäisi olla etiketin mukaista. Ehkä Mikki Hiiri -kravaatti tai Star Wars -solmio? :)




Ryhtiliike - suunnitelma raskauskilojen tiputtamiseen

9. elokuuta 2017

Jaiks, tänään on se kauhulla ennakkoon odottamani päivä... Tänään nimittäin teen ryhtiliikkeen; jätän herkuttelun pois, alan syömään tasaisin väliajoin ja ehkä jopa liikkumaankin. 

Toukokuussa julkaisin postauksen – Vatsa pyllynreiällä - kehoni puoli vuotta raskauden jälkeen (klik!) –  jossa kuvien kera kerroin palautumisestani raskauden jälkeen. Tilanne on edelleen se, että painoni on maaliskuusta lähtien pysynyt lähestulkoon paikallaan, +/- 2kg vaihdellen. Uskon, että vatsa on kyllä vetäytynyt sisäänpäin, sillä harvempi vaate enää kiristää samalla tavalla kuin aiemmin. Edelleen mulla on kyllä 70% vaatekaapista käyttämättömänä, koska painoa on yhä enemmän kuin koskaan. 

Sektiosta on nyt parin päivän päästä yhdeksän kuukautta. En ole tähän mennessä muuttanut ruokailutottumuksiani tai yrittänyt tiputtaa painoa, koska olen priorisoinut imetyksen painoni edelle. Tavoitteenani on imettää vielä muutama kuukausi siihen asti, että Noel täyttää vuoden. Tällä hetkellä imetän päivisin 3-4 kertaa, öisin yleensä kaksi kertaa. Poika syö kiinteitä niin hyvällä ruokahalulla, ettei maidolla ole enää yhtä suurta roolia vatsan täyttymisen kannalta kuin aiempina kuukausina. (Tiedän kyllä WHO:n kahden vuoden imetyssuosituksesta.) Tissittelyhetket lähinnä auttavat Noelia rentoutumaan päiväunille. Siksipä uskaltaudun jo nyt varovasti aloittamaan ryhtiliikkeen ja painonpudotusoperaationi.


MITKÄ OVAT TAVOITTEENI?
Tavoitteenani on saada kokonaisuudessaan noin 16kg tiputettua pois, joista raskauskiloja on noin puolet.



MITEN AION SAAVUTTAA NE?
En missään nimessä aio nälkiinnyttää itseäni, jotta saavuttaisin nopeasti tuloksia. Nälkiinnyttäminen luultavasti lopettaisi maidontuotannon kokonaan, veisi energian touhuta lapseni kanssa eikä se nyt yksinkertaisesti ole terveellistä yhtään kenellekään. 

Mainitsinkin jo yllä, että aion aloittaa projektini varovaisesti. Se tarkoittaa sitä, että tästä päivästä lähtien jätän herkut pois. Mä oon todella perso herkuille ja aivan varmasti sokerikoukussa, joten lähettäkää mulle paljon tsemppiajatuksia, jotta minä - erittäin itsekuriton ihminen - löydän selkärankani! En kiellä herkuttelua itseltäni kokonaan (koska häät tulossa, kröhöm...), mutta en osta herkkuja kotiin. 

Olin muutama viikko sitten vahingossa muutaman päivän herkutta. Tajusin jälkikäteen, että onnistuin siinä pitämällä entistä tarkemmin huolta ruokailuajoista. Se oli yllättävän helppoa: söin aina samaan aikaan Noelin kanssa. Mä olen kyllä aina syönyt usein, koska muuten tulen kiukkuiseksi ja huonovointiseksi, mutta viime aikoina olen jättänyt aterioita väliin. Nolottaa myöntää, mutta syy on ollut siinä, etten yksinkertaisesti ole jaksanut tehdä mitään itselleni... Ja nuudeleihin ehdin jo kyllästyä. :D Nyt siis terveellistä perussapuskaa entistä useammin! 

Mä oon tosi huono liikkumaan kotoa minnekään varsinkaan huonolla säällä, mutta nyt yritän päivittäin lähteä Noelin kanssa vaunulenkille. Jos en itseni takia saa pyllyäni liikkeelle, mua motivoi se, miten poika tykkää istua vaunuissa ja nauttii ympäristön seuraamisesta. Haaveilen myös, että saisin startattua taas jokailtaiset pilates-hetkeni. Vitsit, miten rentoutunut olin vain vartin jälkeen!



MIKSI JUURI NYT?
Mä olen kokoajan puhunut, että mulla ei ole kiire tiputtaa painoani, vaan imetys on mulle se ykkönen. Omasta mielestäni mulla ei ole ollut oikeutta olla tässä asiassa itsekäs, koska lapseni ravinnonsaanti on riippunut minusta. Nyt kun imetystavoite on pian saavutettu, annan itselleni luvan olla hiukan itsekäs. Kaipaan sitä, että näytän peilissä ja valokuvissa taas itseltäni. Kaipaan sitä, että saan koko vaatekaappini taas käyttöön. Kaipaan sitä, ettei tarvitse kaupassa jännittää mahtuuko joku sovittamani vaate päälleni. Kaipaan omaa kroppaani. Tai no, ennen raskautta -kroppaani en ikinä varmaan tule saamaan takaisin, mutta mä olen jo lämmöllä hyväksynyt raskausarpeni ja roikkuvan vatsanahkani. Ne saavatkin jäädä.  Tokihan tietysti myös terveyden kannalta on tärkeää tiputtaa ylimääräinen paino. Syitä on monia!

Aion nyt kokeilla kuukauden näin. Jos jotakin pudotusta tapahtuu, on se iloinen yllätys, mutta pääasiallinen tavoitteeni on päästä sokerikoukusta irti. Kun Noel on 10-11 kuukautta, otan kovemmat keinot sitten käyttöön, jos siltä tuntuu, eikä tuloksia ole näin syntynyt. Vielä en tiedä mitä ne "kovemmat keinot" tarkoittavat, sen näkee sitten myöhemmin.



MITEN SINÄ VOIT AUTTAA PROJEKTISSANI?
Jaa mulle sun parhaimmat väli- ja iltapalavinkkisi! Mä oon niiiiiin kyllästynyt leipään... Jaa myös inspiraatiokseni oma kokemuksesi raskauskilojen pudottamisesta ja miten siinä onnistuit. 


Sellaista tällä kertaa! Kuten edellä jo kirjoitin, nyt niitä tsemppiajatuksia tänne suuntaan, kiitos! ;)

Psst... Postaus on kirjoitettu maanantaina, joten tänään oli jo kolmas päivä herkuttomana. Go Milla!

Piknikillä Suomenlinnassa

3. elokuuta 2017

Me ollaan todellakin skarpattu päiväretkien suhteen - hyvä me! Juuri vähän aikaa sitten käytiin Haltialan kotieläintilalla ja nyt viime torstaina suunnattiin nokkamme kohti Suomenlinnaa! Nikke vietti silloin ensimmäistä lomaviikkoaan, jonka kunniaksi se kesäkin vihdoin pilkisti pilvien takaa, ja sekös, jos mikä, oli kesäretken arvoinen juttu. 

Viime torstaina siis käytiin ostamassa lähikaupasta eväät ja hypättiin 1-ratikkaan, jolla päästiin näppärästi melkein kotiovelta Kauppatorille. Me ei olla aiemmin käytetty lähisporaa, mutta onneksi Nikke keksi sen, sillä säästyttiin vaihdoilta! Vaunujen kanssa liikkuvat tietävät ainakin, mistä puhun. ;) Kauppatorilta hypättiin Suomenlinnaan menevään lauttaan. Kauhisteltiin pitkää jonoa, mutta onneksi mahduttiin kyytiin heti, eikä jouduttu jäädä odottamaan seuraavaa. 


Noel nautti lautalla olemisesta ihan älyttömästi! Hän oli mun tai Niken sylissä katsellen kokoajan ympärillä olevia ihmisiä tai aaltoja ja maisemia. Pojan kädet huitoivat innostuneesti sivuilla, sormet menivät nyrkkiin ja auki, suu oli haltioituneessa hymyssä ja silmät säihkyivät! Ai että, miten ihana fiilis vanhempana tulee tuollaisina hetkinä. ♡ 

Suomenlinnassa meitä odotti yksi Noelin kummisedistä tyttöystävänsä kanssa. Asetuttiin kirkkopuiston nurmikolle piknikille. Mulla olikin tässä vaiheessa jo ihan älytön nälkä, koska aamupalasta oli jo mennyt ainakin neljä tuntia. Ahmittiin eväämme, jonka jälkeen todettiin, että ois pitänyt ostaa enemmän. :D Keskityttiin molemmat varmistamaan, että Noelilla on tarpeeksi syötävää mukana, että unohdettiin itsemme. Valmissalaatti ja pieni valkosipulivoipatonki on aika vähän sapuskaa päivän pääruoaksi. Hupsis...






Piknikillä oli oikein ihanaa. Varjossa oli sopivan lämmin, seura oli hyvää ja Noel viihtyi paremmin kuin hyvin viltillä touhottaen ja höpötellen. Suureksi yllätykseksi hän nukahti vaunuihinkin mukulakivipompuista huolimatta.  Noel yllättää joka kerta sillä, miten sopeutuvainen ja tyytyväinen hän on! Ikinä ei tarvitse jännittää, että miten hänen kanssaan menee. Tai siis kyllähän mä etukäteen jännitän, mutta joka kerta huomaan jännittäneeni turhaan. On onni olla näin ihanan pojan äiti!

Mulla oli suuret suunnitelmat napata teille paljon kuvia tunnelmallisesta Suomenlinnasta, mutta koska viihdyttiinkin kirkkopuistossa (muutaman sadan metrin päässä satamasta) pitkä tovi, ei ehdittykään kiertää saarta enempää. Noelin nukkumaanmenoaika tuli vastaan, joten oli suunnattava liian aikaisin kotiin. Olisi ihana nauttia kesäilloista, mutta poika menee nukkumaan jo klo 19, joten ei pysty. Ihaillaan ikkunasta tai parvekkeelta sit! 

Paita ja hame / Lindex     Kengät / Nike     Laukku / Rebecca Minkoff     Aurinkolasit / Heritage 
Yritin poseerata kameralle hyvien asukuvien toivossa, mutta hitsit miten melkein vuodessa on mun taidot ruostuneet! Tuntuu niiiiiiin epäluonnolliselta olla kameran edessä. Pönötän kuin mikäkin linnunpelätin mansikkamaalla. Paitakin on ihan huonosti, ryhti kadoksissa ja kaikki muukin pielessä. Mutta kukkuu, tässä mä olen! Paita ainakin sopii hyvin taustalla olevaan taloon. ;) Aurinkolasit on muuten päässä sen takia, että ripsari oli levinnyt yläluomelle. Arjen hohdokkuutta... 

Täytyy muuten erikseen kehuskella, miten tehtiin ehkä kakkavaipanvaihtoennätys extreme-olosuhteissa. Huomattiin kakkavaippa lautalla just ennen maihinnousua. Päätettiin vaihtaa se ratikkapysäkillä, ettei myrkkykaasuteta koko sporaa. No, ratikan saapumiseen oli kaksi minuuttia. SOS! Poika Nikelle syliin, rattaista istuinosan tanko auki ja "haaraosan" nepparit auki, rattaisiin vaipanvaihtoalusta, poika alustalle, housut pois, body auki, vaippa pois ja roskiin, pyyhkäisy wipesilla, uusi vaippa päälle, housut päälle, body kiinni ja ta-daa! Meillä taisi jäädä hetki odotteluaikaakin. Kaikenlaisiin suorituksiin sitä vanhempana joutuukin!

Pahoitteluni siitä, etten ole kirjoitellut blogiini parina viime viikkona. Nikke on ollut kesälomalla, joten ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä. Maanantaina miekkonen palaa taas töihin, joten aktivoidun taas. Heitelkäähän postaustoiveita, jos sellaisia löytyy! Palaillaan!