Kaksplus.fi

Se maaginen plussa - päivä, jona kaikki muuttui

12. maaliskuuta 2017

Mun piti julkaista tämä postaus eilen lauantaina, mutten ehtinytkään tehdä postausta ajoissa valmiiksi. Hypätkää siis aikakoneeseen ja kuvitelkaa lukevanne tätä lauantaina 11.3.2017...



Tänään on päivä, joka edelleen nostattaa kyyneleet mun silmäkulmaani. Tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin. 

Oli perjantai 11.3.2016, kun istuin jännittyneenä vessan lattialla. Kuukautiseni olivat myöhässä neljä päivää. Olin alkanut epäilemään, että mahtaisinkohan olla raskaana, kun esimerkiksi pelkät nännini olivat kipeät, vaikka normaalisti ennen kuukautisten alkamista koko rintaa särkee. Olin parhaan ystäväni kanssa analysoinut oireitani ja sopinut, että jos perjantaihin mennessä kuukautiseni eivät olisi alkaneet, saisin tehdä raskaustestin. Paras ystäväni oli 99% varma, etten olisi raskaana. :D

Olin käynyt ostamassa raskaustestin etukäteen lähiapteekistamme. Kuukautisia ei kuulunut, joten heti  perjantaiaamuna herättyäni menin malttamattomana tärisevin käsin vessaan ja tein testin. Nikke vielä nukkui sängyssä, kun jännityksen hikikarpalot otsallani laskin tikun lattialle ja laitoin sekuntikellon päälle. 

Ei mennyt kauaa, kun raskaustestiin ilmestyi haaleahko viiva. Ihan selvästi sen silmillä näki, mutta silti tarkistin käyttöohjeesta monta kertaa, että tuliko se tosiaan oikeaan paikkaan ja onko mulla testi oikeinpäin. Epäuskoisena tuijotin testiä ja pyörittelin ajatusta mielessäni: "Oonko mä tosiaan raskaana? Tuleeko musta äiti? APUA!". 

Keräsin rohkeuteni ja menin herättelemään Niken. En muista yhtään mitä olen sanonut, mutta olin kuulemma Niken mukaan kierrellyt ja kaarrellut, mutta lopulta kuitenkin sanonut, että "Tein positiivisen raskaustestin. Eikö tässä näykin kaksi viivaa?". Samalla taisin kyynelehtiä. Nikke vain totesi unenpöpperössä: "Okei. Meille tulee vauva." Hän kertoi mulle, että yritti itse olla neutraali, koska tiesi mun käyvän kierroksilla. :D Mä muistan hämärästi, että olisin pyöritellyt testiä kädessä ja kysynyt ainakin kaksikymmentä kertaa Nikeltä siitä, että näkeehän hänkin viivan varmasti. 

Mä halusin vertailun vuoksi tehdä lisää raskaustestejä, joten heitin Niken töihin ja menin apteekin kautta kotiin pissailemaan lisää. Siinä vaiheessa, kun kaksi testiä näytti positiivista, ja toinen vielä raskauden keston, uskoin loppujen lopuksi, että olen oikeasti raskaana. Mun ajatukseni olivat samantien tosi ristiriitaiset. Tilannehan nimittäin oli se, että olin juuri saman viikon maanantaina jättänyt graduni arvioitavaksi. Olin siis todistusta vaille valmis luokanopettaja. Haaveilin siitä, että pääsisin vihdoin ja viimein oikeisiin töihin ja saisin oman luokkani. Toisaalta taas olin AINA haaveillut äidiksi tulemisesta. Nyt se hetki oli vihdoinkin käsissäni. Juuri silloin, kun en ehkä halunnut äidiksi niin paljon kuin normaalisti, koska odotin töihin pääsemistä niin kovasti. Yllätyksiä ei turhaan kutsuta yllätyksiksi! ;)

Pari viikkoa siinä taisi mennä, että osasin täysin rinnoin riemuita sisälläni kasvavasta ihmisen alusta. Kun olin hyväksynyt sen, että töihin pääseminen siirtyy, jotta pääsen toteuttamaan mun suurimman haaveeni ikinä, olin onneni kukkuloilla. Muistan, miten toruin itseäni negatiivissävyisistä tunteistani, mutta samalla tiedostin, että elämässäni oli nyt tapahtumassa suurin ja ihanin mahdollinen mullistus, joten mun oli oltava armollinen itselleni. Raskautumisesta tuli vain niin etuoikeutettu olo, etten kokenut, että mulla olisi oikeus sulatella suuren elämänmuutoksen herättämiä ajatuksia. Ajattelin, että mulla olisi ollut lupa kokea ainoastaan suurta iloa. Isot muutokset tuovat kuitenkin oman kokemukseni mukaan aina sekä positiivisia että negatiivisia tunteita.

Onnistuin onneksi saamaan maaliskuusta lukuvuoden loppuun kestävän kolmosluokan opettajan sijaisuuden, joten pääsin nauttimaan myös töiden tekemisestä. Alkuraskaus meni siis opettajaksi opettelemisessa ja väsymystä vastaan taistellessa. Mulla ei onneksi tullut missään vaiheessa pahoinvointia, joten pystyin käydä töissä.

Tänään vuotta myöhemmin mulla on maailman suloisin, ihanin ja rakkain nelikuinen hymypoika - äidin aurinko! Mulla on kaikki, mitä olen aina halunnut: oma lapsi, äitiys, tasa-arvoinen, rakkaudentäyteinen ja toista kunnioittava parisuhde ja ammatti. Tokihan se lottovoittokin olis ihan kiva! ;) 

Vauvan päivänasu x 7

1. maaliskuuta 2017

Musta tuli kahdeksan vuotiaana toista kertaa isosisko. Ensimmäisellä kerralla olin vasta 1,5-vuotias, joten siitä en muista yhtään mitään. Silloinkin kuulemma omaksuin roolini ensi hetkistä lähtien. Toisella kierroksella pystyin hoitamaan pikkusiskoani paljon. Olin kuulemma tosi aktiivinen "pikkuäiti". Niin aktiivinen, että äidin kanssa sovittiin vuoropäivät, jolloin mä sain valita siskolleni vaatteet, toisena taas äiti. Oli siis ehkä sanomattakin selvää, että odotin hirveästi Pärskyn syntymistä ja hänen pukemistaan. 

Aloitin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pikkuhiljaa kierrellä kirppiksiä ja haalia pieniä vaatteita. Silloin en vielä tiennyt, että meille tulee poika, joten ostin aika unisex-juttuja. Sitten kun saatiin tietää, että meille tulee poika, aloin katsella enemmän poikien vaatteita. Etsin vielä silloin Pärskyn tyyliä, joten muutama hutiostoskin tuli tehtyä. Se oli kuitenkin sanomattakin selvää, että perus poikavaatteita ei haluttu kumpikaan Pärskylle. Siis niitä sinisiä, joissa on autoja tai lentokoneita. Halusin myös, että vaatteet on helposti yhdisteltävissä keskenään, joten värimaailma on melko harmaa-musta-valkoinen. En pidä kirkkaista perusväreistä kuin pienissä määrin sisustuksessa, joten en osaa niitä oikein katsoa oman lapsenkaan päällä. Överikalliiden merkkivaatteiden ostajaa musta tuskin koskaan tulee... 

Mehän aloitettiin Niken kanssa Pärskyn tyylin "suunnittelu" jo raskausaikana, kun koottiin tänne blogiin Jos meille tulisi tyttö...- ja Jos meille tulisi poika... -postaukset. Niihin siis kerättiin molemmat H&M:n suosikeista asukokonaisuudet neljään eri kategoriaan. Tarkoituksenamme oli siis vertailla, onko meillä samanlainen lastenvaatemaku. Ehkä myös halusin vähän selvittää, uskallanko antaa Niken pukea meidän lapsemme. ;) Käy kurkkaamassa, miten me onnistuttiin - ja ennen kaikkea, miten mainiosti Nikke pärjäsi!

Koska en ole vielä itse asettunut kameran eteen, ajattelin esitellä teille viikon verran Pärskyn päivänasuja. Näitä on kiva miettiä ja suunnitella, ja yritänkin keksiä joka päivälle erilaisen kokonaisuuden. Rakastan esimerkiksi löytää oman vaatekaappini sisällöstä uusia, ihania yhdistelmiä, joten miksipäs en yrittäisi samaa poikani vaatevalikoimasta - varsinkin nyt, kun vain murto-osa oman kaappini sisällöstä on käytössäi (imetys & hiljalleen palautuva masu). Mutta niin, seitsemän kertaa Pärskyn asukokonaisuuksia, olkaa niin hyvät!


Body / kirpputori (Kappahl)     Housut / Bellybutton


Collegetakki / kirpputori (Lindex)     Body / kirpputori (Lindex)     
Legginsit / kirpputori (Seppälä)     Star Wars -sukat / H&M


Collegetakki / kirpputori (Lindex)     Body / H&M     Legginsit / Lindex     Star Wars -sukat / H&M



Muumihaalari / Martinex (Kärkkäinen)     Sukat / H&M


Body / NameIt     Housut / Newbie (nallen kuva pepussa)    Pipo / H&M (osa Mikki Hiiri -settiä)     Mikki Hiiri -sukat / H&M


Kuolalappu / Ebay     Body / NameIt     Legginsit / kirpputori (Seppälä)    Sukat / H&M



Collegetakki / kirpputori (Kappahl?)     Body / kirpputori (H&M)     Housut / kirpputori (Lindex)     Sukat / tuliainen Virosta

Sellaisia asuja osui viime viikolle!  Mä tykkään valtavasti yhdistellä erilaisia kuoseja keskenään! Se onnistuukin parhaiten, kun värimaailma on yhtenäinen. Voisin ehkä jopa tiivistää, että se on Pärskyn tyylin kulmakivi!

Tykkäsitkö postauksesta? Haluaisitko nähdä toistekin Pärskyn asuja? Löysitkö suosikkiasun?    

100 päivää äitinä

17. helmikuuta 2017

100 päivää äitinä - minkälaisia huomioita mä olen tehnyt?

Erilaisista eritteistä on tullut arkipäivää, enkä ole niistä moksiskaan. Joskus pyyhin puklua hihallani tai en heti vaihda paitaa, vaikka Pärsky olisi hetkeä aiemmin puklannut rinnalla ollessaan. Niskakakkojen likaamat vaatteet hieron puhtaaksi hanan alla paljain käsin. Olen myös saanut muutaman kultaisen suihkun päälleni, kerran jopa kesken shoppailureissun. Oliko mulla vaihtovaatteita? No ei tietenkään!

Ruoan ahmimisesta on tullut paha tapa. Varsinkin päivisin, kun olen yksin vauvan kanssa, tulee ahmittua ruoka nopeasti, jos vaikka vauva sattuisi heräämään tai hermostumaan kesken ruokailuni. Ei oo kiva syödä jäähtynyttä ruokaa.

Kotoa pitää poistua ainakin kerran päivässä, jottei kuuppa mene nurin. Vitsit, miten paljon energiaa tuo edes pieni vaunulenkki! Välillä laiskottaa niin, ettei huvittaisi lähteä, mutta lenkillä aina tajuan, miten hyvää se tekee mielelle .



Oon huomannut, ettei klo 8 herääminen olekaan niin kauheankamalanhirveetä niin kuin alkuun ajattelin. Ennen Pärskyn syntymää, heräsin aina klo 11 pintaan. Pärskyn syntymän jälkeen yritin nukuttaa häntä aamuisin epätoivoisesti, koska en vain SUOSTUNUT nousemaan aikaisin aamulla. :D Jossain vaiheessa oli vain hyväksyttävä, että vauvan unirytmissä mennään. Kiitollinen olen siitä, että Pärsky nukkuu muutaman tunnin välein syöden klo 21-8. Vois olla asiat hitosti huonommin.

Mä oon kyllä aina armollinen ollut itselleni, mutta nyt siitä pitää muistuttaa entistä enemmän. Yritän muistuttaa olla armollinen itselleni siitä, etten aina jaksa siivota. Teen töitä myös sen kanssa, että hyväksyisin hyllyvän vatsani, joka rajoittaa pukeutumistani ja saa välillä suupielet alaspäin peilikuvaani katsoessani. Sektiosta on vasta kolme kuukautta, joten ei ihmekään, että vatsanahka vielä hyllyy ja raskauskiloja on jäljellä. Nikkekin aina muistuttaa huonoina hetkinä, että: "Sulla on rakkausmasu. Siellä sä kasvatit maailman ihanimman pojan." Silloin mun suupielet kääntyvät väistämättäkin hymyyn.

Oon yrittänyt myös muistuttaa, että pitää olla armollinen omalle puolisollekin. Nikestä on myös tullut vanhempi vain hetki sitten. Hän tekee päivät töitä, ruoan kotiin tultuaan, joten on ehkä siis ihan ok, että häntäkin välillä väsyttää. Jotenkin sitä aina välillä sortuu ottamaan marttyyriasenteen: "Minä olen vauvan kanssa päivät kotona ja tää on kuule tosi rankkaa! Nyt väsyttää, joten sä saat olla pojan kanssa." Tokihan Nikke onkin paljon Pärskyn kanssa, mutta yritän myös muistaa, että hänkin kaipaa yhtälailla omia hetkiä kuin minäkin.



Välillä tulee huono äiti -olo, kun lasken Pärskyn sitteriin, jolloin hän vetoavasti maailman surullisin mies -ilme kasvoillaan tuijottaa mua. "Ootko äiti tosissas, että meinaat laskea mut sitteriin? Ettäs kehtaat!" Yritän selittää, että äitin on nyt pakko syödä, pukea, pestä hampaat tai meikata, jotta ehditään ajoissa liikenteeseen, mutta pikkumies ei ymmärrä äidin tarvetta yhtään. Välillä äidinkin pitää olla itsekäs.

Se on tehnyt tiukkaa, etten pääse katsomaan kavereiden tai Niken bändin keikkoja. Raskausaikana kävin vielä tosi usein nauttimassa musiikista ja ystävistä, mutta nyt ei siihen ole niin helposti mahdollisuutta, koska en halua vielä jättää Pärskyä yöksi hoitoon. Uhrauksia, uhrauksia! ;)

Ymmärrän nyt, miksi jotkut äidit eivät jaksa huoltaa omaa ulkonäköään entiseen tapaan; oman ajan vähyys, väsymys, ei raaski käyttää itseensä rahaa... Syitä on monia. Mä olen monta kertaa sortunut siihen, etten muista aamulla pestä hampaita (Hyi!) tai en jaksakaan pitää kiinni siitä, että kuorin kasvoni joka toinen päivä ihanalla mikrokuorinnalla. Usein en jaksa edes miettiä mitä pukisin päälleni, vaan vedän automaattisesti ne hyväksi todetut, imetyksen mahdollistavat asut päälleni. Ja säärikarvojen ajelu, koskahan muuten viimeks?! Ne voi melkein jo ehkä letittää...



No, se parisuhde. Eihän meillä enää ole samalla tavalla aikaa toisillemme, mutta siksi ne arjen yhteiset pienet jutut ovat tulleet tosi tärkeiksi. Se, kun jaksetaan hetki katsoa kahdestaan sarjaan Pärskyn nukahdettua. Se, kun pelleillään Pärskyn kanssa sängyssä kolmistaan ja nauretaan. Se, kun pusutellaan pikkupusuja päivän mittaan. Kaikki päivittäin vaihdetut viestit, jotka muistuttavat, että olet rakkaimpasi mielessä. Ne on nyt niitä tärkeitä rakkaushetkiä! Nikke ja minä molemmat onneksi ymmärrettiin jo alusta lähtien, että lapsen saaminen toisi muutoksia myös meidän parisuhteeseemme. Se helpotti sopeutumista.

Äitiydessä ehdottomasti parasta on ollut tutustua omaan lapseen - tuohon iloiseen, reippaaseen, taitavaan ja kiinnostuneeseen Aurinkopoikaan. On mahtavaa seurata, miten Pärsky kasvaa ja kehittyy kokoajan! Ei ehkä ole parempaa asiaa tässä universumissa. Ja vitsit, minkä energiavoimavaralatauksen tuosta pojasta saa! Aivan sama kuinka paljon väsyttää tai kiukuttaa, pikkumiehen hymy ja iloinen asenne tarttuu väistämättä itseenkin!

Minkälaisia huomioita teit itse tuoreena äitinä?