Kaksplus.fi

100 päivää äitinä

17. helmikuuta 2017

100 päivää äitinä - minkälaisia huomioita mä olen tehnyt?

Erilaisista eritteistä on tullut arkipäivää, enkä ole niistä moksiskaan. Joskus pyyhin puklua hihallani tai en heti vaihda paitaa, vaikka Pärsky olisi hetkeä aiemmin puklannut rinnalla ollessaan. Niskakakkojen likaamat vaatteet hieron puhtaaksi hanan alla paljain käsin. Olen myös saanut muutaman kultaisen suihkun päälleni, kerran jopa kesken shoppailureissun. Oliko mulla vaihtovaatteita? No ei tietenkään!

Ruoan ahmimisesta on tullut paha tapa. Varsinkin päivisin, kun olen yksin vauvan kanssa, tulee ahmittua ruoka nopeasti, jos vaikka vauva sattuisi heräämään tai hermostumaan kesken ruokailuni. Ei oo kiva syödä jäähtynyttä ruokaa.

Kotoa pitää poistua ainakin kerran päivässä, jottei kuuppa mene nurin. Vitsit, miten paljon energiaa tuo edes pieni vaunulenkki! Välillä laiskottaa niin, ettei huvittaisi lähteä, mutta lenkillä aina tajuan, miten hyvää se tekee mielelle .



Oon huomannut, ettei klo 8 herääminen olekaan niin kauheankamalanhirveetä niin kuin alkuun ajattelin. Ennen Pärskyn syntymää, heräsin aina klo 11 pintaan. Pärskyn syntymän jälkeen yritin nukuttaa häntä aamuisin epätoivoisesti, koska en vain SUOSTUNUT nousemaan aikaisin aamulla. :D Jossain vaiheessa oli vain hyväksyttävä, että vauvan unirytmissä mennään. Kiitollinen olen siitä, että Pärsky nukkuu muutaman tunnin välein syöden klo 21-8. Vois olla asiat hitosti huonommin.

Mä oon kyllä aina armollinen ollut itselleni, mutta nyt siitä pitää muistuttaa entistä enemmän. Yritän muistuttaa olla armollinen itselleni siitä, etten aina jaksa siivota. Teen töitä myös sen kanssa, että hyväksyisin hyllyvän vatsani, joka rajoittaa pukeutumistani ja saa välillä suupielet alaspäin peilikuvaani katsoessani. Sektiosta on vasta kolme kuukautta, joten ei ihmekään, että vatsanahka vielä hyllyy ja raskauskiloja on jäljellä. Nikkekin aina muistuttaa huonoina hetkinä, että: "Sulla on rakkausmasu. Siellä sä kasvatit maailman ihanimman pojan." Silloin mun suupielet kääntyvät väistämättäkin hymyyn.

Oon yrittänyt myös muistuttaa, että pitää olla armollinen omalle puolisollekin. Nikestä on myös tullut vanhempi vain hetki sitten. Hän tekee päivät töitä, ruoan kotiin tultuaan, joten on ehkä siis ihan ok, että häntäkin välillä väsyttää. Jotenkin sitä aina välillä sortuu ottamaan marttyyriasenteen: "Minä olen vauvan kanssa päivät kotona ja tää on kuule tosi rankkaa! Nyt väsyttää, joten sä saat olla pojan kanssa." Tokihan Nikke onkin paljon Pärskyn kanssa, mutta yritän myös muistaa, että hänkin kaipaa yhtälailla omia hetkiä kuin minäkin.



Välillä tulee huono äiti -olo, kun lasken Pärskyn sitteriin, jolloin hän vetoavasti maailman surullisin mies -ilme kasvoillaan tuijottaa mua. "Ootko äiti tosissas, että meinaat laskea mut sitteriin? Ettäs kehtaat!" Yritän selittää, että äitin on nyt pakko syödä, pukea, pestä hampaat tai meikata, jotta ehditään ajoissa liikenteeseen, mutta pikkumies ei ymmärrä äidin tarvetta yhtään. Välillä äidinkin pitää olla itsekäs.

Se on tehnyt tiukkaa, etten pääse katsomaan kavereiden tai Niken bändin keikkoja. Raskausaikana kävin vielä tosi usein nauttimassa musiikista ja ystävistä, mutta nyt ei siihen ole niin helposti mahdollisuutta, koska en halua vielä jättää Pärskyä yöksi hoitoon. Uhrauksia, uhrauksia! ;)

Ymmärrän nyt, miksi jotkut äidit eivät jaksa huoltaa omaa ulkonäköään entiseen tapaan; oman ajan vähyys, väsymys, ei raaski käyttää itseensä rahaa... Syitä on monia. Mä olen monta kertaa sortunut siihen, etten muista aamulla pestä hampaita (Hyi!) tai en jaksakaan pitää kiinni siitä, että kuorin kasvoni joka toinen päivä ihanalla mikrokuorinnalla. Usein en jaksa edes miettiä mitä pukisin päälleni, vaan vedän automaattisesti ne hyväksi todetut, imetyksen mahdollistavat asut päälleni. Ja säärikarvojen ajelu, koskahan muuten viimeks?! Ne voi melkein jo ehkä letittää...



No, se parisuhde. Eihän meillä enää ole samalla tavalla aikaa toisillemme, mutta siksi ne arjen yhteiset pienet jutut ovat tulleet tosi tärkeiksi. Se, kun jaksetaan hetki katsoa kahdestaan sarjaan Pärskyn nukahdettua. Se, kun pelleillään Pärskyn kanssa sängyssä kolmistaan ja nauretaan. Se, kun pusutellaan pikkupusuja päivän mittaan. Kaikki päivittäin vaihdetut viestit, jotka muistuttavat, että olet rakkaimpasi mielessä. Ne on nyt niitä tärkeitä rakkaushetkiä! Nikke ja minä molemmat onneksi ymmärrettiin jo alusta lähtien, että lapsen saaminen toisi muutoksia myös meidän parisuhteeseemme. Se helpotti sopeutumista.

Äitiydessä ehdottomasti parasta on ollut tutustua omaan lapseen - tuohon iloiseen, reippaaseen, taitavaan ja kiinnostuneeseen Aurinkopoikaan. On mahtavaa seurata, miten Pärsky kasvaa ja kehittyy kokoajan! Ei ehkä ole parempaa asiaa tässä universumissa. Ja vitsit, minkä energiavoimavaralatauksen tuosta pojasta saa! Aivan sama kuinka paljon väsyttää tai kiukuttaa, pikkumiehen hymy ja iloinen asenne tarttuu väistämättä itseenkin!

Minkälaisia huomioita teit itse tuoreena äitinä? 


HIMYF - How I met your father

14. helmikuuta 2017

Rosi (@rosimusiikki) lähestyi mua Instagramissa ja pyysi kirjoittamaan tarinan siitä, miten Niken ja mun rakkaustarina alkoi ja osallistumaan hänen uuden sinkkunsa musiikkivideoon koostamiseen. Tämä mahtimimmi julkaisi jokin aika sitten toisen sinkkunsa  Hullusti hulluksi , joka kertoo Rosin sanoin "rakastumisen pöhköydestä ja leikkisästi niistä fiiliksistä, mitä tuntee rakkauskuplassaan". Rosi otti muhun yhteyttä, koska toivoi mun osallistuvan hänen musiikkivideoonsa sekä jakamaan rakkaudensanomaa blogini kautta. Olen samaa mieltä Rosin kanssa siitä, että sosiaalinen media on liian täynnä cooleja poseerauksia - sinne tarvitaan lisää rakkautta ja aitoutta! Siispä päätettiin tarttua Rosin tarjoukseen ja osallistua Niken kanssa musiikkivideoon kuvaamalla arkisia rakkaushetkiämme perheenä ja pariskuntana. 

 #hullustihulluksi  löytyy Instagramista! Lataa oma rakkauskuvasi #hullustihulluksi ja osallistu täyttämään sosiaalinen media aidoilla rakkaudentäyteisillä hetkillä! Rosin tänään julkaistu uunituore musiikkivideo löytyy tästä postauksesta ja Youtubesta. Siitä löytyy siis tuttuja kasvoja! 

Mutta nyt siihen rakkauden täyteiseen osuuteen... Pärsky, näin tapasin isisi. ;)
                                                                                                  
Ensimmäiset söpöilykuvat kesäkuulta 2014 // Siirappista! <3



    HIMYF - How I Met Your Father    

Oli eräs toukokuinen ilta. Vietettiin tyttöporukalla polttareita Vantaan ruotsinlaivasimulaattorissa. Oltiin aikaisemmin brunssiteltu, matkustettu karaoketaxilla Helsingin keskustaan, käyty siellä syömässä ravintolassa, siirrytty junalla Vantaan puolelle, valmistauduttu hotellihuoneessa iltaa varten, ja nyt oltiin hotellin yökerhossa tanssimassa livebändin tahdissa. Suurin osa polttariseurueestamme  tosin oli jo siirtynyt unten maille, mutta minä ja paras ystäväni tanssittiin täysillä. Fiilisteltiin tosi hyvää bändiä ja hoilotettiin laulajan mukana. Minä salaa ihastelin kitaristin pitkää kikkuraa tukkaa. Enpäs silloin tiennyt, että tuosta kitaristista tulisi mun ensimmäisen lapseni kummisetä. ;)

Livebändi oli hetki aiemmin lopettanut kolmannen settinsä. Koska paras ystäväni on kovin hemaiseva pakkaus, tuli eräs miespuolinen henkilö juttelemaan hänelle. Hän kutsui meidät jatkoille hotellihuoneeseensa. En olisi itse jaksanut lähteä, mutta koska ystäväni niin kovasti halusi, lähdin hänen seurakseen. En uskaltanut päästää häntä yksin vieraiden miesten hotellihuoneeseen. 

No, siellä hotellihuoneessa sitten juteltiin porukalla. Porukkaan siis kuului myös tämä kiharahiuksinen kitaristi, mikä oli musta tosi siistiä, koska en ollut aiemmin hengaillut muusikoiden kanssa. Noloa, I know. :D Porukassa oli myös eräs tatuoitu pipopää, joka oli musta alkuun tosi ärsyttävä, koska hän vain hoki: "V*ttu mä oon kännissä!". Ajattelin, etten tuon kanssa ainakaan juttele. Mä en itse tykkää olla kännissä, joten ihminen, joka fiilisteli sitä, millaisessa kännissä on, ei näyttänyt mun silmissä mitenkään viehättävältä. ;)

Jotenkin kuitenkin ajauduttiin istumaan vierekkäin sängylle. Tämä pipopää kysyi multa, että tiedänkö miksi tänään vietetään kansainvälistä Star Wars -päivää. Aloin miettimään tätä kysymystä: "Nyt on juuri vaihtunut toukokuun neljäs päivä... Star Warsin ehkä tunnetuin lausahdus on May the force be with you. Aaa, May the Fourth!" Niken suu loksahti auki samalla, kun hän huusi kiharapäiselle parhaalle ystävälleen: "Toi tajus mun Star Wars -jutun!" Nikke on kertonut, että hurmasin hänet sillä hetkellä. Nörttitietämykselläni, kyllä.

Mulla itsellänihän oli silloin sellainen tilanne, että olin kihloissa toisaalla. En siis todellakaan etsinyt rakkautta. Siinä kuitenkin illan edetessä huomasin, että mulla klikkasi sen alkuun megaärsyttävän pipopää-Niken kanssa. Mun paras ystäväni on monesti muistellut, etteivät muut edes ymmärtäneet välillä mistä me puhuttiin. Meillä klikkasi niin hyvin. 

Jossain vaiheessa aamuyöllä lähdettiin kävellen Niken ja ystävänsä treenikselle. Hengailtiin siellä hetki ja käveltiin suoraan hotellin aamupalalle. Välillä juostiin oravaa pakoon. Orava juoksi vuorotellen mun tai ystäväni perässä. Se tuli IHAN liian lähelle, hui. Pikkuraukalta puuttui itsesuojeluvaisto. Hotellille päästyämme syötiin porukalla, minkä jälkeen lähdettiin omille teillemme nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen hotellihuoneen luovuttamista eteenpäin. 

Pikku-unien jälkeen menin ystäväni hotellihuoneeseen. Yhtäkkiä hän kertoi, että Nikke ystävineen oli koputtanut hänen oveensa ja pyytänyt mun puhelinnumeroani. Olin Niken kanssa käynyt yöllä hakemassa viinipullon huoneestani, joten hän oli suurinpiirtein muistanut, missä mun huoneeni oli. Paras ystäväni on jälkikäteen päivitellyt monesti, että mikähän häntäkin vaivasi, kun antoi kihlautuneen ystävänsä puhelinnumeron Nikelle. Ollaan päädytty siihen, että hän näki jo silloin, että meillä oli jotakin erityistä. Olenkin kiittänyt häntä ainakin kymmenen kertaa päätöksestä antaa mun puhelinnumeroni. 

Mä silloin ajattelin, etten haluaisi "luopua" niin hyvästä tyypistä kuin Nikke. Mulla on aina ollut paljon poikapuolisia ystäviä, joten ajattelin, että koska meillä klikkasi niin hyvin, ehkä hänestä tulee mun ystäväni sitten. Niken tapaaminen ja häneen tutustuminen sai mut kuitenkin pohtimaan silloista parisuhdettani. Tajusin, etten ole oikean ihmisen kanssa. Tajusin, etten saanut olla siinä suhteessa oma itseni. Tajusin, että olen sietänyt paljon sellaista, mitä ei olisi pitänyt sietää. 

Siksipä eräänä päivänä päätinkin, että tämä suhde oli nyt tässä ja purin kihlauksemme. Se on ollut mun elämäni yksi vaikeimmista päivistä ja ylipäätänsä jaksoista - hypätä täysin tuntemattomaan. Tiesin, että jään tyhjän päälle, jos lähden vanhasta suhteestani; ilman säästöjä ja asuntoa. Lähteminen oli kuitenkin elämäni paras päätös. Itkin yhden illan, minkä jälkeen mulla oli sellainen olo, että olisi 100 kiloa tippunut harteilta. 

En ole päivääkään katunut sitä päätöstä, että päätin hypätä Niken matkaan. Nikke on alusta lähtien ymmärtänyt mua paremmin kuin kukaan, enkä ole ikinä kokenut olevani yhtä lähellä ketään ihmistä. Oon aina sanonutkin, että me ollaan ihan täysin samalla levelillä. Nikke rakastaa ja arvostaa mua juuri tällaisena kuin olen. Me ollaan paras tiimi. Meilläkin on omia kompastuskiviämme, eikä parisuhteemme missään nimessä ole täydellinen, mutta mä uskon, että se on paras mahdollinen. Me ollaan toistemme parhaita ystäviä, tasa-arvoisia kumppaneita ja rakastetaan toisiamme yli kaiken. Ollaan yhdessä tehty maailman suloisin, tärkein ja rakkain pieni poika. Me ollaan nyt, pian kolme vuotta myöhemmin, perhe. 

Tästä tuli henkilökohtaisempi kuin alkuun ajattelin. Häpeilin kirjoittaa siitä, että hyppäsin kihlauksesta suoraan uuteen suhteeseen. Toisaalta, jos en olisi sitä maininnut, olisi tarina meidän tapaamisestamme ollut valheellinen. Siispä, tällainen oli meidän tarinamme.



Kiitos Rosi, että pyysit meitä osallistumaan niin ihanalla sanomalla olevaan biisisi! Rakkaus on parasta!

Tissien uudesta elämästä

8. helmikuuta 2017

Äitiyden myötä mun rinnoillani alkoi uusi elämä: ne tulisivat ruokkimaan mun lapseni. Mulle oli alusta lähtien itsestäänselvyys, että mä tulisin imettämään lastani. Kuvittelin, että imetys olisi yksinkertaista: tissi suuhun ja menoksi. Lasketun ajan lähestyessä aloin tutustumaan imetykseen tarkemmin internetissä kahlaillen. Mulle tuli yllätyksenä esimerkiksi se, että vauvan imuotteessa saattaisi olla puutteita tai että maitoa ei tulisikaan tarpeeksi vauvan tarpeeseen. Imetys on aina ajatuksena tuntunut hirvittävän yksinkertaiselta, koska sitä on kautta aikain tehty.



  Miten imetykseni lähti käyntiin?  

Koska mulla oli suunniteltu sektio synnytystapana, aloin viikkoa ennen aktivoida suunnitelmallisesti nännejäni. Halusin näin varmistaa, että maidontuotanto lähtisi mahdollisimman sutjakkaasti käyntiin, koska sektion jälkeen se voi takuta enemmän kuin alatiesynnytyksen jälkeen. Mä sainkin maitotippoja tulemaan päivä päivältä enemmän. Liikaahan ei muuten saa lypsää rintoja, koska se saattaa aiheuttaa supistuksia.

Mulla oli haaveissa saada Pärsky suoraan rinnalleni leikkaussalissa, mutta kuten synnytyskertomuksessani kerroin, tärisin niin voimakkaasti, etten uskaltanut ottaa häntä rinnalleni. Vasta heräämössä tärinän loputtua nappasin pienen poikani syliini ja tarjosin rintaa. Meni kuitenkin ensimmäiseen yöhön asti ennen kuin imetys lähti sujumaan. Vasta silloin Pärsky nimittäin ymmärsi, että mitä nännille pitää tehdä. Mulla on melko matalat rinnanpäät, joten rintakumiakin suositeltiin, mutta onneksi päätin yrittää ilman, sillä hyvinhän me pärjättiin ilmankin litistämällä nänniä suuhun ohjattaessa. Ensimmäiseen imetyskertaan asti lypsin käsin ja samalla Nikke pyydysti tippoja ruiskuun. 

Jotta maito lähtisi nousuun ja vastasyntynyt lapseni saisi mahdollisimman paljon maitoani, imetin joka kerta molemmat rinnat. Pärsky syntyi keskiviikkona, ja perjantain painontarkistuksessa huomattiin, että hänen painonsa oli laskenut -9.7% - melkein siis hälyttävän rajan. Tämän jälkeen molempien tissien jälkeen annettiin hänelle pullosta äidinmaito-korvikesekoitusta, jotta paino lähtisi nousuun. Seuraavana päivänä painonlasku oli enää 5%, joten päästiin hyvillä mielin kotiin. Sunnuntaihin asti Pärsky sai rintamaidon lisäksi korviketta. Mulla nousi maito edellisenä yönä, mutten voinut uskoa, että mun oma maito yhtäkkiä muka riittäisi, joten varmuuden vuoksi tarjoiltiin korviketta, jota pikkumies ei tietenkään enää syönyt. 

Maidonnousu oli muuten uskomaton fiilis - yhtäkkiä rinnat muistuttivat koripalloja niin kooltaan kuin käsikopeloltakin! Siinä riitti ihmettelemistä tällaiselle ensikertalaiselle! Muistan, kun menin illalla suihkuun ja kyykistelin kylpyhuoneen lattialta jotain. Yhtäkkiä tunsin miten varpailleni tippui tippoja. Nousin ylös ja katsoin kattoon, mutten nähnyt sieltä tippuvan mitään. Silloin välähti ja kurkkasin rintoihini... Sieltähän ne tipat tippuivat! Mun piti tietysti huutaa Nikke ihmettelemään ja naureskelemaan kanssani.



  Miten olen ylläpitänyt maidontuotantoa?  

Mä oon erittäin tarkka siitä, että juon vähintään kolme litraa vettä päivässä. Useimpina päivinä menee enemmänkin. Mulla on jatkuvasti jano imetyksen takia. Pidän myös huolta, että syön säännöllisesti. Mun ruoka-annokset ovat imetyksen myötä kasvaneet. Mun on myös pakko joskus aamuöisin käydä syömässä välipala, koska verensokeri on laskenut liian alas ja oksettava olo on alkanut hiipimään. Runsas juominen ja riittävä ravinnonsaanti ovat siis ehdottoman tärkeitä maidon riittävyyden kannalta. 

Oon huomannut, että maitoa heruu paremmin, jos vähän herkuttelee. Suklaa etenkin toimii! Mulla on käsipumppu, jolla pumppailen silloin tällöin maitoa pakkaseen. Jos oon nukkunut huonosti, herun pumpulle paljon huonommin. Hyvät yöunet ovat siis myös tärkeät. 

  Miten imetys nyt sujuu?  

Meillä ei oikeastaan ole ollut ongelmia imetyksen kanssa. Pärsky on ahkera tissittelijä. Mä olen kokoajan imettänyt vauvantahtisesti. Pärsky syö keskimäärin kolmen tunnin välein päivin ja öin. Yksi imetyskerta on kestoltaan noin vartin, mutta iltaan mahtuu aina yksi lähes tunnin imetyshetki. Aluksi paikallaan jumittaminen monta kertaa päivässä ahdisti. Sitten keksi Netflixin. Seuraavaksi keksin vesipullon ja hätävaraevästä. Nykyään imettäminen sujuu niin rutiinilla, että melkein joka kerta muistan tarkistaa, että kädenulottuvilla on puhelin, vesipullo, hätävaraevästä, harso ja Playstationin ohjain (katson Netflixiä PS4:n kautta)

Onni on, että Nikke on tukenut mua imetyksen kanssa. Hän ojentaa mulle syötävää ja juotavaa, kun Pärsky on nukahtanut rinnalle. Hän tsemppaa mua niinä hetkinä, kun tuntuu, että pää hajoaa paikallaan istumisesta. Näin käy joskus iltaisin, kun katselen ympärilläni olevaa sotkuista kotia ja mieli halajaa siivoamaan, mutta vauva tissillä on eri mieltä.

Jo pidemmän aikaa rinnat ovat tuntuneet tyhjiltä. Alkuun pelotti, että maito loppuu, kun rinnat eivät enää syöttöjen välissä paisuneetkaan koviksi palloiksi. Nyt tiedän jo, että maitoa tulee, vaikka rinta olisi aivan loppuun imetty cockerspanielien korva. Helpottavaa, että maidontulo on tasoittunut! Kiristävä tunne rinnoissa ei ollut mukava.

Julki-imettäminen jännitti alkuun tosi paljon. Rintojen ajatellaan nykyään kuuluvan seksiin, joten kun mullakaan ei oo mitenkään pienet rinnat, tuntui tosi inhottavalta ajatus ottaa ne julkisesti esiin. Pelkäsin, että mua tuijotetaan pahalla silmällä. Viime viikonloppuna, kun oltiin Tampereella (Lue reissusta tästä!), jouduin oikein kunnolla rohkaistua imettämään ties missä. Huomasin, ettei se ole niin kamalaa. Alusta alkaen mulla oli ajatus, että imetän lastani missä ikinä tarvitseekin. Keskusteltiin kavereiden kanssa Whatsappissa imetyksestä, ja yksi kaverini oli sitä mieltä, ettei esimerkiksi ravintolassa, varsinkaan vähän hienommassa, saisi imettää. Mä ajattelen, että vauvalla on oikeus saada ruokaa silloin, kun hänelle nälkä iskee eli toisin sanoen äidillä on oikeus ruokkia lapsensa missä vain. Imettäminen on maailman luonnollisin asia, joten mä näen, että on katsojassa vikaa, jos rinnalla tuhiseva vauva nostaa verenpainetta.



  Ajatuksia imetyksen jatkosta  

Mä olen aivan varma, että taaperoimettäjää musta ei tule. Olen suunnitellut imettäväni melkein vuoden ikään asti. Se, kuinka pitkään imettää, on jokaisen oma päätös. Älä siis loukkaannu, kun sanon, että taaperoimettäminen ei ole ollenkaan mun juttuni. Se vähän jopa kummastuttaa ja tuntuu ajatuksena oudolta.

Syy, miksi minä en aio vuodenikäistä pidemmälle imettää, jos maitoa sinne asti riittää, on etten pidä ajatuksesta, että Pärsky olisi niin pitkään NIIN riippuvainen musta. Mä en anna rintaa suruun tai turvaa tuomaan. Sitä varten meillä on tutti. En siis imetä kuin vain Pärskyn nälkään. Kaipaan sitä, että saisin mennä ilman huolta siitä, että pitää imettää. Uskon myös, että kiinteiden ruokien myötä Nikkekin pääsee osallistumaan Pärskyn hoitoon enemmän ja näin luomaan erilaista suhdetta poikaansa. Toki tiedostan ja imettäessäni joka kerta näen, miten ihana Pärskyllä on olla tissiä imiessä. Poika on onnensa kukkuloilla ja ultimaattisen rentoutuneena. Mä uskon kuitenkin, että me pystytään Niken kanssa tarjoamaan yhtä ihania ja lämpöisiä tunteita ilman tissiäkin.

Kiinteistä puheenollen, me ollaan ajateltu, että aloitetaan maistelu neljän kuukauden iässä eli jaiks, ihan kohta! Nikellä ja mulla on jonkin verran allergioita. Jonkun tutkimuksen mukaan, aikaisin aloitettu kiinteiden maistelu saattaa vähentää allergioita. Imetyksen Tuki ry:n Facebook-ryhmässä on ollut paljon puheenvuoroja tästä tutkimuksesta puolesta ja vastaan. Mä kuitenkin ajattelen, että jos on pienikin mahdollisuus, ettei meidän pojasta tulisi yhtä allergiaherkkää kuin meistä, aion kokeilla kaikki keinot.