Kaksplus.fi

Kotiäidin päivä

15. tammikuuta 2017

Voi apua. Mä tajusin just otsikkoa kirjoittaessani, että mä tosiaankin olen KOTIÄITI. Reilu yhdeksän viikkoa siinä meni... Kotiäiti, wow. Tuleepas aikuinen olo tuosta "työnimikkeestä". Mutta sehän mä tosiaan olen: äiti, jonka tärkeimpänä tehtävänä on nyt olla pois työelämästä ja kasvattaa ihanaa pikkupoikaa. 

Haaveissani on vielä joku päivä lähitulevaisuudessa saada tehtyä Päivä Millan kanssa -postaus pitkästä aikaa. Tajusin, ettei sen tekeminen samassa laajuudessa ole tämän hetkisellä aivokapasiteetillani mahdollista, mutten kuitenkaan lannistunut! Tässä siis pieni pilkahdus meidän perjantaipäiväämme.




  KLO 10.45  

Pärsky sai maanantaina rotavirusrokotteen, joka on tällä viikolla aiheuttanut pikkumiehelle tavallista voimakkaampaa puklailua, vetistä kakkaa ja vatsanpuruja. Yöt ovat menneet keskiviikon jälkeen aika levottomasti, joten venytin aamua mahdollisimman pitkälle. Heräiltiinkin vasta vähän ennen yhtätoista. Unihiekat karisivat silmäkulmistani  pois nopeasti, kun nappasin hymyilevän pikkumiehen syliini. Pärsky alkoi heti höpöttelemään ja hymyilemään mulle - ei olisi voinut päiväni alkaa ihanammin! Veikkaanpa, että tästä poitsusta tulee vielä kova jutustelija, kun höpöttelyhetket voivat helposti venyä tunninkin pituisiksi.

Sängystä noustuamme mentiin tavalliseen tapaamme ensimmäisenä vaipanvaihtoon. Samalla vaihdoin Pärskylle päivävaatteet, pesin omat kasvoni ja puin kotivaatteet päälleni. Pärskyllä oli maha jo täynnä maitoa, joten oli mun vuoroni saada aamupalaa. Kyllä muuten olikin jo kova nälkä tässä vaiheessa! Hain sitterin keittiöön, istutin Pärskyn siihen ja laitoin musiikin soimaan, kuten joka arkiaamu. Pikkumies onneksi viihtyy hyvin sitterissä sillä aikaa, kun mä teen aamupalan, syön ja vähän siivoilen keittiötä.



  KLO 12.15  

Aamutoimet hoidettu, joten oli aika valloittaa sohvannurkka. Tänäänkin laitoin Netflixistä pyörimään Good Wife -sarjan. Alkoi olla Pärskyn ensimmäisten nokosten aika, joten ei ihmekään, että hän nukahti syliini nopeasti. Laskin hänet viereeni sohvalle ja nautiskelin hetken rauhasta, vaikka olisi ollut kotitöitä tehtävänä. Aina ei vaan jaksa.

Pian Nikke ilmoitti lähtevänsä töistä kahden ja kolmen välillä. Sovittiin, että lähdetään ruokaostoksille siitä suoraan, joten aloin laittaa itseäni valmiiksi. Samalla kun Pärsky nukkui vieressäni, mä meikkasin ja puin päivävaatteet. Voishan sitä kauppaan lähteä meikittäkin, mutta kun viettää paljon aikaa meikittömänä neljän seinän sisällä, tuntuu ihanalta laittautua vaikka vain ruokaostoksia varten.


  KLO 15.00  

Nikke tuli töistä ja haki meidät ruokakauppareissulle mukaan. Pärsky nukahti jo autossa menomatkalla. Me tehtiin isot ostokset meidän lähi-Prismassa sillä aikaa, kun Pärsky torkkui kaukalossa. Suosittelen muuten kaikkia vaunuostoksille lähteviä hankkimaan autokaukalon, jonka saa suoraan iskettyä vaunurunkoon kiinni. On kiva, ettei tarvitse nostaa kaukalossa nukkuvaa vauvaa pois, vaan koko kaukalon saa vaunukopan tilalle kiinni runkoon.

Ruokaostosten lisäksi vietettiin pitkä tovi yläkerrassa alennettuja juttuja katsellen. Ostettiin Pärskylle mageet ruosteenruskeat farkut ison alelapun kera sekä kaksi alennettua Muumi-kirjaa, vaikkei noin pieni niiden päälle vielä ymmärrä. Onpahan valmiiksi hankittuina! ;)



  KLO 17.00  

Pärsky piti heti syöttää kun tultiin kotiin, joten asetuin tuttuun sohvannurkkaan imettämään. Mullakin iski kauhea nälkä ja kiukku samantien, kun astuttiin ovesta sisään. Saatoin siksi vähän liian tiukkaan sävyyn hoputtaa Nikkeä nakkikastikkeen tekoon... Hups.

Imettäminen rentouttaa mua usein tosi paljon, joten meinasin tälläkin kertaa nukahtaa. Nälän ja kiukun kaveriksi tuli siis väsymys. Olin varmaan tosi hauskaa seuraa! Nikke-raukka... :D

Nikke touhusi keittiössä, joten päätin napata Pärskyn kainaloon ja mennä nukkumaan päiväunet sänkyyn. Mun oli hankala nukahtaa, kun kiukutti niin paljon Niken kolisteleminen ruokaa laittaessa (Loogista, I know. :D), mutta loppujen lopuksi sain unenpäästä kiinni.

Heräsin siihen, kun Nikke tuli hakemaan mut valmiiseen pöytään, mutta kuten jälkimmäisestä kuvasta näkyy, olisin voinut vielä jatkaa nukkumista. Söin jättiläismäisen annoksen (imetys...), ja vasta sen avulla sain kiukun karistettua pois.

Loppuilta kuluikin TV:tä katsellen. Ensin katsottiin Netflixistä Orphan Black -sarjaa. Sitten vihdoin ja viimein alkoi televisiosta Voice of Finland! Mä oon kovasti odottanut, että sarja alkaisi taas. Mä rakastan katsoa kaikenlaisia lauluohjelmia! Mä haaveilen, että joka aamu alkaisi sillä, että sais katsoa jakson tai kaksi VoF:ia tai muuta lauluohjelmaa... Täytyy ehkä tutkia, josko löytäisin netistä vaikka Brittien X-Factoria... :P

Nukkumaan mä taisin mennä klo 22 aikaan aivan uupuneena. Ihana fiilis mennä aikaisin nukkumaan aivan rikkipoikkipuhkina. Tätä mulla oikeasti olikin ikävä raskausaikana kotona toimettomana hengaillessani. Ja tietysti sitä, että viikonloppu tuntuu taas viikonlopulta. Vauva-arki 

Hetkiä // Hipihiljaa makuuhuoneessa

4. tammikuuta 2017

Kello on vähän yli puolenyön. Istun sängyssä tietokoneen kanssa. Yritän olla mahdollisimman hiljaa, koska nukutan Pärskyä, joka makaa unen rajamailla kapaloituna sivuvaunuksi laitetussa pinnasängyssään. Meidän pikkuherra on yökukkuja, joka alkaa yöunille vasta aikaisintaan näihin aikoihin. Tänään päätettiin Niken kanssa kokeilla uutta taktiikkaa, joten kannettiin hänet tunti sitten pimeään makuuhuoneeseen itsekseen pötköttelemään. Iloisten höpöttelyjen, kiinnostuneen tuijottelun ja kymmenen tutin suuhun laiton jälkeen, taitaa pikkuherramme vihdoin olla unessa. Tämä kai tarkoittaisi sitä, että munkin kannattaisi painaa pää nyt tyynyyn. Olen kuitenkin satavarma, että tunnin sisään on ensimmäinen yösyöttö, joten vitkuttelen vielä hetken. Taistelen muuten joka päivä saman ajatusmallin kanssa: "Onko mun järkeä mennä nukkumaan, kun pikkujäbä herää ensimmäiselle syötölle ihan kohta?" Arvostan untani kuitenkin sen verran, että yleensä menen myös itse nukkumaan. Eilen ehdin nukkua ruhtinaallisen vartin ennen syöttöä. Tänään en ole järkevä vaan otan tämän pienen hetken itselleni.



Yleensä suljen verhot nukkumaan alkaessamme, mutta nyt en malttanut. Vaikka vihaankin talvea, tuntuu nyt ihanalta katsella ulkona tippuvaa lunta. Saan olla onnellinen siitä, että olen lämpimässä sängyssä peiton alla, enkä ulkona tarpomassa alati kasvavassa hangessa. Se ajatus tekee tästä pimeässä makuuhuoneessa kyyhöttämisestä hiukan mukavampaa.

Mun mielessäni pyörii jo huominen reissu Lastenklinikalle. Pärskyn lonkat ultrataan perätila-asennon vuoksi. Mua stressaa ihan valtavasti, että ehditäänkö ajoissa. Niin monta asiaa pitää tehdä ennen kuin päästään ovesta ulos. Lastenklinikalta mennään vanhempieni luokse ja jätetään Pärsky sinne hoitoon siksi aikaa, kun itse karataan elokuviin. Mua stressaa, että oonko saanut pumpattua tarpeeksi maitoa poissaolomme ajaksi. Taas totean, ettei mikään ole kuin ennen vauvaa. Silloin kaikki oli niin paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, vaikka elämäni onkin nyt rikkaampaa ja kuitenkin täydellisempää. Vaadin itseltäni aika paljon ja haluaisin, että kaikki sujuu heti täydellisesti. Yritän kuitenkin olla armollinen itselleni, sillä mähän olen ollut äiti vasta kahdeksan viikkoa. Opettelen vasta uutta elämääni ja sen hallitsemista. Se on tärkeä ajatus pitää mielessä tällaisten ikävämpien ajatusten keskellä.




Tässä taustalla kahisee Youtubesta white noise -video. En nyt muista, mikä tuo termi on suomeksi, mutta se on siis käytännössä telkkarin lumisadeääni tai rätisevä radio. Ollaan huomattu, että tämä kohina rauhoittaa Pärskyä, joten aika usein turvaudutaan siihen, jos poika nukkuu levottomasti. Olen myös huomannut, että se rentouttaa itseänikin. Tässä kirjoitellessani nimittäin huomaan silmäluomieni tulevan kokoajan raskaammiksi. Vaikka siis suunnittelin olevani kapinallinen ja sinnitteleväni hereillä seuraavaan syöttöön asti, joudun nyt toteamaan, että uni vie musta voiton. Ehkä ihan hyvä niin. Nukkuminen on tässä elämänvaiheessa oikein erikoisen ihanaa luksusta.

Katson vielä ikkunasta ulos ja huomaan, että lumisadekin on loppunut. Ihan kuin sekin olisi viesti minulle vetää verhot kiinni, painaa pää tyynyyn, sulkea silmät ja ottaa kaikki irti niistä muutamasta hetkestä, jotka ehdin nukkua ennen kuin lapseni herää syömään. Vaikka kuinka nukuttaisi, väsyttäisi tai kiukuttaisi, on aina yhtä ihana katsella unenpöpperössä tissiä imevää pikkukultaa, joka näyttää siltä, että hänellä on just sillä hetkellä kaikki täydellisesti. Niin on muuten silloin mullakin. 

Elämäni merkityksellisin vuosi

31. joulukuuta 2016

Instagramin kautta on vuodenvaihteen lähestyessä mahdollisuus koota yhteen kuvaan yhdeksän sinä vuonna suosituinta kuvaa. Koska olen aktiivinen Instagramin käyttäjä, oli mun teetettävä oma kollaasini tietysti. Ensin latasin vuoden 2016 kollaasin, mutta sitten keksinkin vertailla, että miten vuoden 2015 suosituimmat kuvat eroavat tästä vuodesta.

Yllä on vuoden 2015 suosituimmat kuvani Instagramissa. Aika monta selfietä löytyy yhdeksän suosituimman joukosta. Niiden kavereina on syksyn pukema kotikatumme, croissanteja muistuttavat korvapuustini sekä Niken mulle tekemä Lumikki-tarra tietokoneeseeni. Kaikki siis aika merkityksettömiä liibalaaba-kuvia, jos verrataan alla olevaan tämän vuoden kollaasiin. Vertailtaessa nimittäin korostuu jotenkin tosi hyvin se, miten merkityksellinen ja tapahtumarikas tämä vuosi 2016 on mulle ollut. Kaikki vuoden 2016 tärkeimmät hetket ja kuvat nimittäin löytyvät kollaasista. 



 1. Tämä on yksi ensimmäisistä vastasyntyneestä Pärskystä otetuista kuvista. 
 2. Tähän kuvaan on taltioitu ensimmäinen hetki, kun uskalsin sektion jälkeen napata Pärskyn syliini seisoessani. Kyllä muuten tuntui ihanalta, mutta samalla jännittävältä, pidellä omaa lasta näin! 
 3. Tässä kuvassa ollaan Niken kanssa Dublinissa. Taidan olla raskausviikolla 19 tai 20. Tällä kuvalla julkaisin raskausuutiseni Instagramissa. 
 4. Meidän pieni Pärsky-tonttumme ensimmäisenä jouluaamunaan ♡
 5. Nikke otti musta 30. raskausviikolla ensimmäiset "virallisemmat" masukuvat. Tuntuu ihanalta näin jälkikäteen katsella näitä kuvia. Masuikävä on kieltämättä, mutta onneksi sylissä oleva tissitakiainen helpottaa ikävää... ;)
 6. Meidän pieni perhe Pärskyn ristiäisissä ♡ Unohdettiin ottaa perhepotretti, joten rajasin tämän mun perheeni kanssa otetusta kuvasta.
 7. Tämä on muistaakseni napattu lähtiessämme Pärskyn ensimmäiselle kauppareissulle. Muistan, miten ylpeä olo mulla oli!
 8. Äidiksi tulemisen lisäksi koin elämäni toiseksi suurimman saavutuksen keväällä: valmistuin kasvatustieteen maisteriksi (luokanopettajaksi) Helsingin yliopistosta! Mulla on nyt ammatti, ja olen hitsin ylpeä siitä!
 9. Elämäni miehet samassa kuvassa! ♡ Tässä ollaan juuri lähdössä sairaalasta kotiin.

Vuosi 2016 jää muistoihini elämäni tapahtumarikkaimpana, ja ehkä sitä myötä myös haastavimpana vuotena. Paljon oli sulateltavaa kaikkien suurien elämänmuutoksien keskellä, mutta en ole varmaan ikinä ollut onnellisempi!

Toivon vuodelle 2017 paljon rakkautta, terveyttä ja sopivia haasteita, joiden myötä toivon kasvavani ja kehittyväni sekä äitinä, kumppanina että tietysti ihan Millana. Elämän ihanuus ja kamaluus on just siinä, ettei ikinä voi tietää, mitä eteen tulee!

Mahtavaa uutta vuotta just sulle! Tuokoon se mukanaan paljon rakkautta, lämpöä ja onnea! ♡